Myönnän kyllä, että tämä ei ole yksinkertainen asia ja tässä on monta näkökulmaa. Toin edellisten viestieni näkökulmaa esiin siksi, koska oon huomannut että monet eivät ole tulleet ajatelleeksi noita asioita ollenkaan.
On kuitenkin tilanteita, joissa jonkun seurakunnan jäsenen pitää ottaa asia puheeksi toisen kanssa. Jos tämä toinen esimerkiksi levittää perättömiä juoruja, tai "piirittää" toista naista vaikka on itse avioliitossa. Kerran puutuinkin tällaiseen toisen naisen vikittelyyn, ja muutama päivä sen jälkeen mies tuli sanomaan minulle, että oli hyvä että sanoin sen mitä sanoin, ja että nyt hän on päässyt irti siitä asiasta.
Tottakai, en minä sitä tarkoita etteikö voisi puhua asioista ihmiseltä ihmiselle. Puhutaanhan mekin täällä, ja usein puututaan jollain tavalla jos joku toimii väärin. Käsitin että keskustelussa on kuitenkin kysymys "isommista asioista", eli siitä jos koko seurakunnassa on ongelmia tai vinoumia, eikä niitä välttämättä edes tunnisteta.
Olen nähnyt, kuinka uskova voi alkaa korottaa itseään ensin oman seurakuntansa "tuomariksi", ja sitten pikkuhiljaa alkaa ampumaan kaikkea mikä liikkuu, ja jopa nousee tuomitsemaan yli koko maan hengellistä kenttää. Ja olihan esim tällä foorumilla aika hiljattain eräs nimimerkki, joka selvästi tuli tänne lähinnä oikaisemaan tätä mielestään vinoutunutta foorumin porukkaa.
Näiden tapausten kohdalla meidän on ehkä helppoa nähdä, että he eivät toimi oikein (varsinkin silloin, kun joudumme itse tulilinjalle). Mutta pystytäänkö me näkemään tuo sama mieli ja toimintamalli itsessämme, ehkä hieman erilaisessa muodossa? Minä ainakin tunnistan erittäin hyvin sen, ja saan koko ajan täälläkin kirjoittaessani valvoa itseäni, että en lähde sen mukaan toimimaan.
Teit muuten erittäin hyvin, kun puutuit toisen naisen vikittelyyn. Sellaiseen soisi mielestäni kuka tahansa puuttua, vaikka ei olisi uskossakaan. Lähtökohtaisesti ajattelisin että sen olisi tietysti hyvä tapahtua seurakunnan vanhimpien kautta ja/tai kanssa, monestakin syystä. Paitsi henkilökohtaisissa rikkomuksissa on Jeesus antanut selkeän mallin. Mene ensin yksin puhumaan, jos et tule kuulluksi ota kaksi tai kolme mukaasi, jne.
Entä jos seurakunnan johtava saarnaaja alkaa puhua vaikkapa yltiökarismaattista "hömppää"? Tai osoittautuu että hänellä on ongelmia alkoholin kanssa. Pitääkö silloin rukoilla, mutta ei tehdä mitään muuta? Eikö uskovilla ole kuitenkin vastuu toisen ojentamisesta tai varoittamisesta?
Seurakuntia johtaa käsittääkseni useimmiten vanhimmat. Toki tiedän olevan myös itsenäisiä seurakuntia, joita saattaa johtaa jopa vain yksi pastori tai pariskunta. Ja eri seurakunnissa voi olla erilainen käytännön vallan ja vastuun jako saarnaajien ja vanhimpien kesken. Mutta vanhimpien
tulisi ainakin johtaa seurakuntia. Heidän pitäisi ennenkaikkea puuttua kaikkeen toimintaan, mitä kokoontumisissa tapahtuu.
Jos saarnaaja sekoilee ja vanhimmat eivät puutu siihen, on heilläkin asiat vinossa. Silloin tilanne on kyllä erittäin vakava, ja luopumuksen juuret jo aika syvällä. En usko että kukaan ihminen voi sanoillansa tai teoillansa niin vakavaa luopumusta onnistua kääntämään. Siihen tarvitaan Jumalan ilmestymistä. Ja juuri siksi rukoileminen on voimallisinta ja tärkeintä mitä voidaan tehdä. Koska silloin me pyydetään Jumalaa itseään ilmestymään ja muuttamaan asiat.
Voidaan me tietysti itsekin yrittää, antaa palaa jos siltä tuntuu. En vaan muista, että olisin koskaan kuullut todistusta, että seurakunta oli vinossa ja joku meni siitä ojentamaan, ja nyt asiat on kunnossa. Usein koen päinvastoin, että koko ojentamisen ja puuttumisen perimmäinen tarkoitus on vain jollain tavalla viestittää ympärillensä pahennusta ja omaa hyvyyttään. Ei varmasti aina, mutta ainakin äänekkäimpien kriitikkojen kohdalla se haisee usein voimakkaasti.
Olen kokenut, kuinka rukouksilla on todella suuri vaikutus. Olen nähnyt seurakunnassa asioita pielessä ja rukoillut, ja vastauksena rukouksiin on Jumala puhunut seurakunnalle tavalla tai toisella. Kun Jumala saa puhua ja puuttua asiaan, niin seurakunta kyllä huomaa että nyt se on Jumala joka puhuu, eikä vaan Anton joka on pahoittanut mielensä.
Myös omassa avioliitossa oon kokenut saman. Monta kertaa oon ollut tekemässä jotain, jota vaimoni ei ole kokenut oikeaksi. Mutta hän ei ole puhunut mulle, vaan pelkästään rukoillut. Ja oonkin sitten muuttanut syystä tai toisesta mieleni ja päättänyt tehdä toisin. Hän on jälkeenpäin vasta kertonut kokeneensa ja rukoilleensa asiaa. Jumala itse vastasi ja käänsi mieleni, kun olin tekemässä väärin.
Siksi haluan tuoda tämän rohkaisevana näkökulmana, ei rajoittavana. Uskon, että voimme vaikuttaa todella paljon seurakuntiemme ja jopa kansakuntamme kohtaloon rukousalttarin kautta.
