Mitä käytännössä tarkoittaa, että mies on perheen pää?

[Oligopiste]

Paavali ohjeistaa, että mies olkoon perheen pää.

Tästä herää kysymys, miten ja missä asioissa mies sitten olisi perheen pää? Jos verrataan nykyaikana suosittuun ajatteluun, että mies ja nainen ovat tasa-arvoisia parisuhteessa, kotityötkin jaetaan tasan, ja kaikessa päätöksenteossa molemmilla on "yksi ääni" (jos ollaan eri mieltä, niin äänet menevät tasan, eikä päätöstä synny) -- niin miten tilanne poikkeaa tästä siinä tapauksessa, että mies on "perheen pää"?

Kaipaan tähän mahdollisimman selkeitä esimerkkejä käytännön tilanteista tai päätöksenteosta, millä tavalla se ilmenee, että mies on perheen pää? Miten menetellään eri tavalla kuin ns. tasa-arvoisessa parisuhteessa?

Entä sukupuolten roolit kotona? Kodin siivoaminen, ruoanlaitto, lasten hoito? Feministit kaipaavat täydellistä tasajakoa, mieluiten niin että vanhempainvapaatkin pidettäisiin puoliksi, ja isä hoitaisi muutenkin lasta saman verran kuin äiti.

Oletetaan tilanne, että puolisot ovat molemmat työelämässä, ja tienaavat saman verran. Sellaista argumenttia ei siis ole, että "isä tienaa enemmän, joten sen takia..."

Näettekö asian niin, että Raamattu suosittelee sitä että nainen hoitaisi lapsia enemmän, tai tekisi ruokaa enemmän, tai siivoaisi kotia enemmän. Jos on vaikka 3-vuotias lapsi, joka on päivisin päiväkodissa ja viikonloput kotona, ja molemmat vanhemmat työelämässä.

[pax]

Mielenkiintoinen kysymys nykyihmisille.
Itselleni nousee ekana mieleen että miehen pitäisi olla vastuunkantaja perheessä, naisesta Raamattu sanoo että on heikompi astia, mitä siitä sitten kukin ajattelee.
Nykyään jos asutaan kaupungissa, esimerkiksi vaikka kerrostalossa eli ei ole kodin ylläpitotöitä jotka miehelle sopii paremmin kuten maalla ja omakotitalossa katson että työssäkäyvät vanhemmat ovat tasaveroisia kodin töissä. Olen tehnyt havaintoja lähipiirissä että nuoret isät hoitavat paljon lapsia ja äiti enemmänkin laittaa ruokaa ja pitää siisteyttä yllä.

[sandia]

Raamatulliselta kannalta ajattelisin, että siellä tarkoitetaan ensisijaisesti sydämenasennetta puolisoa kohtaan.
Ajattelen,että ainoastaan sitä kautta tulee myös tasavertaisuus, koska se ei lähde siitä, että mitataan sen vastuun painoa mitä kumpikin kantaa ja vaaditaan sitä samaksi.
Kun Raamatun neuvon mukaisesti puolisot "kilpailevat toinen toistensa kunnioittamisessa", tasavertaisuus tulee sen seurauksena. Sekä mies, että nainen kokee, että partneri kunnioittaa häntä.
Mielestäni juuri tämän puuttuminen on ehkä suurin ongelma ja syy eroihin.

Ihmisen on otettava itsestään vastuu sen suhteen, että elää toisen kanssa rauhassa ja kunnioittaa tätä. Silloin rohkenee myös tehdä jotain siitä syystä, että toinen pyytää tekemään.   Jos näin ei ole, helposti tulee: " Joo, mutta....., miksi mun pitäisi..."

Ja taitaa yhä olla niin, että nainen sittenkin on ainoa joka voi synnyttää.
Se tietty voidaan tulkita eriarvoisuudeksi monelta eri kantilta, jos halutaan. Mutta se johtanee mielettömyyksiin.

[ullamaija]

Sandia sanoitti asian selkeästi. Ei kotitöitä ja lastenhoitoa voi ruveta mittatikun kanssa miettimään,että miten nämä jaetaan. Jos raamatullinen kunnioittaminen olisi käytössä,asiat hoituisivatvat  sopuisammin. Eihän mikään helppoa kai ole ihmisluonnolle,mutta suunta olisi oikea.

[Stiina]

Peukutan lämpimästi! 

Olisi kiva kuulla myös eri-ikäisten miesten näkökulma?
Itselläni on se jörö yli 80-vuotias mies, joka saa trauman, jos huomaa, että hän ei olisikaan "tyranni". Tosin hän on aika kiltti, jos ei suututa ja tekee määrättyjä kotitöitä pyytämättäkin, mutta ehdottomasti vain "armosta"  . Loukkaantuu syvästi ja pitkään, jos moittii, mutta riitelee hyvin harvoin.
Syvään on juurtunut hänen ikäpolvensa ja vanhempien miesten asenne vaimon palvelevasta asemasta ja osittain miehen omaisuutena. Minä olisin hänen kannaltaan ilomielin voinut olla kotirouva ja miehelleni oli vaikea, vaikea pala kun hän 90-luvulla joutui pätkätöihin ja työttömäksi ja tienasi hieman vähemmän kuin minä. Nyt on helpompi, kun saa eläkettä 60 euroa enemmän kuin minä.
Minun ikäpolveni naiset taas ovat jo äidiltään oppineet kuinka käsitellä ja sietää tätä asiaa ja nähdä sen hyvät puolet, kun/jos miehellä ei ole määrättyjä vaikeita luonnehäiriöitä.
Minä kärsin siitä, että mieheni ei osaa, halua eikä pysty minkäänlaiseen keskusteluun eikä asioiden pohtimiseen eikä avaudu mistään eikä tunnusta mitään ikinä. Se oli nähtävissä heti, mutta en itse taas pystynyt ymmärtämään sen vakavuutta, ihmettelin vaan suvaiten.
Vuonna 1969 vielä mentiin avioliittoon tosissaan Jumalan edessä eikä avioero tule kysymykseen. (Ruumiillinen väkivalta ainoa syy ja uskottomuus omalla painollaan.)  Tämmöinen asenne kyllä pilasi minun kohdallani hääpäivää, oli liian vakavaa ja ikuista kestettäväksi. Muille suon eron nyt paljon helpommin jne. Jos olisin kehdannut ja voinut olisin karannut, hääpäivä tuli liian äkkiä, vaikka en ollut raskaana eikä seksiä harrastettu ennen aamenta.
Nykyisin mielessäni suosittelen, että olisi syytä harrastaa, kun päätös naimisiin menosta on tehty (kihlaus). Asialla leikkiminen on kyllä väärin ja vars. avoliitto heteroiden kesken on myös väärin. Sitoutuminen tosissaan on oikein.

[pax]

Stiinalla rehellistä kerrontaa.

[pax]

On vaara että mies alkaa pitämään naista äitihahmona joka puuhaa ja touhuaa kodissa miehen hyväksi joka ottaa kaiken vastaan itsestäänselvyytenä kuin pieni poika äidiltään. Kannattaa vaalia suhdetta että pysyy myös eroottinen kiinnostus.

[Stiina]

Just niin Pax.  Mies ottaa lasten aseman, kun oikeat lapset lähtevät ja lasten syntyessä on mustasukkainen heille asemansa menettämisestä. Saimme lapset vasta 5 vuotta häiden jälkeen ja toisen taas viiden vuoden päästä. Pari alkuvaiheen keskenmenoa oli myös, joten en ymmärtänyt pitää asiasta huolta. Sittemmin se on kostautunut minulle  . Siedettävää kuitenkin minulla on, verrattuna moneen muuhun, avioliittoni kuitenkin ollut. On paljon muita hyveitä.

[ullamaija]

Aikaisempien sukupolvien naiset opettivat tehokkaasti omille pojilleen naisen täysin palvelevan aseman. Sukupolvien ketju on jatkanut tätä perimää. Eikö Italiassa vieläkin pojan perhe jää asumaan lähelle vanhempiensa kotia,ettei jää oman vaimon "kaulimen"sohaisemaksi. Ei siis fyysisesti. Oma anoppinikin oli vahva äitihahmo ja piti väärälläkin tavalla poikiensa puolta. Ei onnistu ns.syvällismpi keskustelu,mutta kyllä me samaan hautaan sovitaan.

[pax]

Esimerkkitapaus jossa nainen teki aivan kaiken kodissa ja kun hän sitten kuoli niin mies ei osannut edes imuria käyttää.

[Stiina]

Niin on, mutta nyt näyttää muuttuneen kaikki usein ihan toiseen äärimmäisyyteen.
Tuntemassani 45-vuotiaiden 2 lasta avioliitoissa, jossa vaimolla MS-tauti, mies tekee ihan kaiken ja vielä käy vaativassa rajattomassa työssä.
Samoin toisen, jossa molemmat ovat vaativassa työssä, niin molemmat tekevät sen mikä pakko ja parhaiten osaavat, katsomatta rooliin ja ikävät hommat on varaa teettää ammatti-ihmisillä: esim. siivoukset ja hankinnat. (Mies olisi halunnut vaimon tekevän, mutta vaimo piti pintansa.)
Siperia näköjään opettaa, kun kumpikaan ei halua tehdä ja jos toinen ei pysty. Eli vihdoinkin tasa-arvo alkaa voittaa. (Olosuhteetkin siis aika paljon Suomessa määräävät.)

[sandia]

Meillä ihmisillä on paljon ajattelumalleja, mitkä saattavat olla Jumalan sanan vastaisia, ja mitkä eivät myöskään ole ajattelutapoja, jotka auttavat meitä itseämme. Kukin menee naimisiin niiden olettamuksiensa kanssa tuskin ollen tietoinen monesta ajattelutavastaan. Sitten ihmetellään kun tulee vaikeitakin konflikteja puolison kanssa. Ja molemmat kokevat vilpittömästä että heidän näkemyksensä on oikein.

[Paulus]

Tuosta otsikosta tuli mieleen jo aika vanha käytäntö. Tarkoitan sitä, että tavallisesti vaimo ottaa käyttöön miehensä sukunimen. Tämähän ei ole minkään pakon sanelema, mutta on joskus ammoin otettu käytäntöön. Sitten aikanaan vaimon kuolinilmoituksessa oli ja on usein vieläkin merkintä os. eli omaa sukua. Tämäkin on käsitykseni mukaan seurausta tuosta raamatullisesta opetuksesta, että mies on vaimon pää. Kyllä omassa elämässäkin on asioita, jotka ovat seurausta tuosta periaatteesta.

Kun ajattelen sitä, että olen kaksi OK-taloa rakentanut, niin kyllä siinä vaimo on aika pitkälle joustanut ja  sitten ollut tukemassa minua jo heti alussa. Jos minä en olisi ollut tarpeeksi "jääräpäinen" näissä hankkeissa, niin tuskinpa nytkään omassa talossa asuttaisiin.

Monessa käytännön asiassa vaimo vieläkin kunnioittaa päätöstäni. Samoin minä ihan suosiolla annan vaimon hoitaa asioita, jotka häneltä käy paremmin kuin minulta.

Täytyy kuitenkin todeta, että on naisten hommia ja miesten hommia. Meillä tämä jako on korostunut ihan itsestään siitä syystä, että meillä on vain tyttäriä eikä poikia ja yksi sinkku tytär asuukin meillä ja hoitaa pitkälti ns. naisten hommat.

[sandia]

Ilman Jumalan sanaa minun avioliittoni olisi ollut tuhoon tuomittu ja minä olisin tullut hyvin hyvin rikki revityksi.
Jumalan sana oli ainoa mikä kykeni nostamaan minut ja tervehdyttämään avioliiton.