Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?

[sandia]

Luin tänään erästä blogia (linkki), jossa käsiteltiin amerikkalaisten kirkkojen ja maailman/maailmallisuuden suhdetta lähihistoriassa. Tässä mainittiin sanapari otherworldly/earthly, joka voitaisiin suomentaa tuonpuoleiseksi ja maailmalliseksi. Tuossa yllä HelenaM:n viestissä mainittu pyhyyden ilmapiiri olisi varmaan myös lähellä.

Osaltaan seurakunnan tulisi varmaankin keskittyä Jumalan mahdollisuuksiin ja totuuksiin maailman sijaan ja seurakuntalaisten pyrkiä vastustamaan maailmaa niiltä osin kuin se on hengellisesti relevanttia. "Vaihtoehto maailmalle." Siis pyrkiä tuonpuoleisuuteen ja pyhyyteen. Tosin miten tuonpuoleisuus-fokus tai pyhyyden ilmapiiri näkyisi seurakunnassa tai uskovassa ja miten sitä voisi edistää, niin enpä oikein tiedä. En ole kovin sosiaalista ihmistyyppiä tai päässyt vertailemaan tosimaailmassa minkälaisia seurakuntia on olemassa, enkä tiedä osaisinko tunnistaa jonkun erityisen pyhänkään ihmisen.

Hyvä kysymys myös on, sopisiko johonkin todella pyhään joukkoon ennen rankkaa parannuksentekoa ja pitkää kehityskaarta, jos silloinkaan.

Mukavaa myös, että evankeliumia esitetään ihmisille ja pidetään yllä, kuten yllä olevassa viestissä kerrotaan.

Muistan, että jossain ketjussa mainitsit, että uskoontulo on suuri mullistus. Tuntui että mainitsit sen omasta kokemuksestasi.
Minustakin uskoon tulo on suuri mullistava kokemus.
Olen tavallaan jatkuvasti ihmeissäni, että tuli uskoon ja se on pysynyt jo todella kauan.

Miksi sellainen ihminen ei sopisi seurakuntaan, joka on kokenut tuon ja siis hän on uudestisyntynyt ihminen?

Meinasin monta kertaa poimia tuon kommenttisi uskoon tulosta ja mainita, että joo minä olen kokenut saman uskoon tulon suhteen.

[sandia]

Minulla on ollut hieman ristiriitaisia tunteita tämän ketjun otsikon suhteen enkä ole vastannut siihen.
Kun tietää, kuinka monessa seurakunnassa olen vieraillut USAssa ja aina kokenut että ei ole minun paikka.

Joku vuosi sitten johdatuin tyttäreni kautta siihen seurakuntaan missä käyn.
Kriteeri, miksi olen jäänyt sinne on se, että näen selvästi pastorin olevan vilpitön uskova joka uskollisesti opettaa Raamattua.
Se kriteeri riittää minulle. Muuten koen itseni olevani yksin. Tunnen useita heitä pinnallisesti, mutta ei siellä kirkkokahvilla puhuta omasta uskosta yms. Pelkää tavallista melko pinnallista juttelua.
Se jättää minut yksin ja turhautuneeksi.
Mutta pastorin opetukset pitävät minut siellä.

[Korpima]

Hyvä kysymys myös on, sopisiko johonkin todella pyhään joukkoon ennen rankkaa parannuksentekoa ja pitkää kehityskaarta, jos silloinkaan.

Miksi sellainen ihminen ei sopisi seurakuntaan, joka on kokenut tuon ja siis hän on uudestisyntynyt ihminen?

Tuossa boldatussa kohdassa ajattelin "todella pyhällä joukolla" lähinnä sellaista seurakuntaa, joka vaikka koostuisi jossakin luostarissa vuosikymmeniä kilvoitelleista pyhimyksistä. Tämä siis verrattuna keskimääräiseen seurakuntaan, joka varmaankin koostuu yleensä maailmassa silti pitkälti vaikuttavista ja olevista ihmisistä.

Varmaankin siis itse sovellun keskimääräiseen seurakuntaan ihan hyvin, kun olen melko keskimääräinen ihminen, mutta jossakin "äärimmäisten pyhimysten" joukossa voisi olla vähän orpo olo. Raamattuakin kun on tullut luettua läpi vasta noin 1,5 kertaa, teologia on vähän mitä on, syntiä on paljon jne. Olen kyllä käynyt välillä paikallisen seurakunnan jumalanpalveluksessa, enkä ole kokenut oloani mitenkään vaikeaksi.

Tämä vähän liittyy siihen, kun tilasin ja selailin joitakin kirjoja eräästä ortodoksien verkkokaupasta, josta avautui vähän suurten kilvoittelijoiden ja pyhimysten näköaloja maailmaan. Heihin verrattuna tuntuu siis, että olen aika kaukana.

Voi olla, että käytän vääriä termejäkin, ehkä voisi pikemminkin puhua suurista kilvoittelijoista. Kaikkia kristittyjä kai kutsutaan pyhiksi ja Jumala on pyhä, mutta voisiko jotakuta kutsua pyhemmäksi kuin toista, siis pyhä - pyhempi - pyhin (Jumala)? Pyhimyksiksi kai kutsutaan erityisen pyhittyneitä ihmisiä?

Wikipedia-artikkeli on aiheesta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhimys, englanniksi luterilaisten pyhimysnäkemyksistä: https://en.wikipedia.org/wiki/Saint#Lutheranism. "In the Lutheran Church, all Christians, whether in Heaven or on Earth, are regarded as saints. However, the church still recognizes and honors specific saints, including some of those recognized by the Catholic Church, but in a qualified way: according to the Augsburg Confession,[37] the term saint is used in the manner of the Catholic Church only insofar as to denote a person who received exceptional grace, was sustained by faith, and whose good works are to be an example to any Christian. "

Perusasiatkin voivat olla vähän hukassa itseltäni.

Meinasin monta kertaa poimia tuon kommenttisi uskoon tulosta ja mainita, että joo minä olen kokenut saman uskoon tulon suhteen.

Mukava, jos osaan sanallistaa jotakin siten, että siitä on muillekin hyötyä! Hengellisistä asioista kirjoittaminen tai niiden kuvailu ei ole ihan helppoa ainakaan itselleni. Usein voi mennä pieleenkin, mutta ehkä tässä oppiikin jotain.

[Opo]

Ortodokseilla on pyrkimys jumalallistumiseen, jota itse ainakin vierastan. Pyhittyminen ei kovin luonnostaan ihmiseltä onnistu, ja eiköhän siinä ennenpitkää käy niin, että kun kuuseen kurkottaa, niin katajaan kapsahtaa. Niin ja uskonasioista keskustelu kahvipöydässä: etsintäkuulutus, kuka on sellaiseen törmännyt ihan luonnossa? Ehkä jossain erityistilanteessa, kun on ensin kuunneltu alustus ja on annettu lupa keskusteluun, niin se ulottuu väliajallekin. Ei se täälläkään uskoakseni kovin yleistä ole. Yhteentullessahan on tarve saada vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia vaikkapa koiran kasvattamisesta, eikä siinä mitään.

[Korpima]

Jotenkin tuntuu siltä, että hengelliset ja teologiset aiheet ovat välillä aika vaikeita ja abstrakteja. Kun mennään ihan perusasioista pidemmälle. Niistä keskustelu vaatii aika paljon osaamista ja oppimista. Eikä kaikista ole teologian tohtoreiksi.

Kahvipöytäkeskustelukin voisi jäädä vähäsanaiseksi, jos se vaatisi osaamista. Ja onneksi mukana voi olla vähemmälläkin osaamisella.

[wiivi]

Jotenkin tuntuu siltä, että hengelliset ja teologiset aiheet ovat välillä aika vaikeita ja abstrakteja. Kun mennään ihan perusasioista pidemmälle. Niistä keskustelu vaatii aika paljon osaamista ja oppimista. Eikä kaikista ole teologian tohtoreiksi.

Kahvipöytäkeskustelukin voisi jäädä vähäsanaiseksi, jos se vaatisi osaamista. Ja onneksi mukana voi olla vähemmälläkin osaamisella.

Fariseukset olivat varmaan hyvinkin osaavia ja oppineita, mutta heitä Jeesus moitti kovin sanoin siitä, että he eivät itse mene taivasten valtakuntaan ja estävät muitakin sinne menemästä.

[sandia]

Käytin sanaa kehkeytyä.
Toivottavasti se on  sana, en ole varmaan ikinä ennen käyttänyt sitä.

[Opo]

Itsestä muutos lähtee. Jospa oppisin enemmän hyväksymään kaikenlaista erilaisuutta ja keskeneräisyyttä ensin itsessäni, niin ehkä sitten vähitellen oppisin hyväksymään sitä muissakin. Kun esitän tekopirteää, tuskin siitä itsellenikään on mitään iloa. Mutta kun aika on ankea, niin sitä haluaisi ” ilo pintaan, vaikk syän märkäjäis”.  Että jospa se kiinniliimautunut naamari annettaisiin anteeksi, kun ajatus on hyvä, vain toteutus surkean epäonnistunut jossa falskius huutaa kuin Munchin taulussa.

[sandia]

En osaa sanoa, että mikään pintakiilto on minulla esteenä amerikkalaisten kanssa kaverustumiseen. Olen kaikkeni yrittänyt  30 vuoden ajan, mutta en yksinkertaisesti tiedä miten he toimivat. En kuule kenenkään heidän juttelevan uskoon tulosta kirkon jälkeen. Kerran yhden rouvan kanssa rupattelimme hieman pidempään  ja kävelimme yhdessä seurakuntasaliin hän laitoimme laukkumme yhdelle pöydälle ja menimme hakemaan kahvia. Hän sanoi että tulee jus takaisin ja hävisi jonnekin. Eikä hän koskaan tullut takaisin. Hävisi jonnekin muuanne ja näin rupattelevan toisten kanssa. Tietty olen jutellut heidän kanssaan sitä sun tätä ja hymyillyt yhtä ystävällisesti kuin hekin. Mutta se jää siihen, eikä siitä kostu kukaan mitään. Eikä edes edistä tutustumista. En yksinkertaisesti tiedä.
 

En tiedä miten amerikkalaiset toimivat.
Olen jo jättänyt heidät rauhaan. Pastori on okei, joten käyn siellä kuulemassa Raamatun opetusta.

2019 olin Suomessa ja menin KLn ns. periodiraamattukurssille viikoksi ihan vaan katsomaan mitä sinne kuuluu.
Heti kaverustuin kahden suomalaisen kanssa. Joku tyyppi joka oli jäänyt juuri eläkkeelle muistaakseni Kouvalan Kln toimistosta tai vastaavaa ja sitten nuori kaveri joka oli Ryttylässä opiskelijana.
Ajoi mut sitten Riihimäen asemalle viimeisenä päivänä.

Täällä on onneksi samaa ikäluokkaa olevia suomalaisia, jotka muuttivat samoin aikoina Suomesta tänne. Heidän kanssa ollaan läheisiä ja nauretaan, itketään ja jutellaan ummet ja lammet kun tavataan. Mun mies kanssa on kaveri heidän kanssaan.