Niin. Näyttää, että hoksasit mitä yritin ajaa takaa.
Minulle ajatus vastuusta on jotenkin hyvin oleellinen. Se ehkä johtuu melko suureksi osaksi työstäni mitä teen.
Mutta se menee siitä pidemmälle.
Mielestäni Jeesuksen opetukset ja myös VT puhuu samasta asiasta.
Eräs lempikirjani on nimeltä The Myth of Out of Character Crime.
Se on ns. forensic psykologin kirjoittama
Perusteemana siinä on, että kaikki mitä teemme on lähtöisin siitä, mitä me olemme ihmisenä.
Mitenkään muuten ei voi olla.
Aatamista ja Eevasta lähtien ihminen on pyrkinyt tavalla tai toisella, joskus aikamoisin vippaskonstein siirtää vastuuta valinnoistaan jollekin muulle tai johonkin muuhun.
Aatami syytti Eevaa, Eeva syytti käärmettä.
Itse olen oppinut, että ellen itse ole avoin ottamaan vastuuta omista ajatuksistani ja teoistani, kuinka voin töissä haastaa rikollisia ottamaan vastuuta heidän elämänsä valinnoista.
Se on sitten jännä juttu, että kun näen sanotaan vaikka nuoren henkilön ottavan avoimesti vastuun sanotaan vaikka nuoremman lapsen seksuaalisestä hyväksikäytöstä, siinä tapahtuu paljon hyvää, mikä voi olla alku terveemmälle elämälle.
Ensinnäkin he tajuavat, että häpeä on se ensisijainen syy miksi rikosta on piiloteltu. Mutta ei se häpeä sillä vähene, että kierretään totuus. Kun sitten on uskallettu ottaa vastuu, avautuu myös se todellisuus, että henkilö voi ikäänkuin alkaa ottaa tervettä kontrollia omasta elämästään eikä tarvii enää valita olla olosuhteiden, toisten ihmisten ja yhteiskunnan uhri. Usein rikoksen takana on juuri halu hankkia voiman ja kontrollin tunnetta, mutta se yritys menee ihan pieleen.
On terveempi tapa olla terveemmällä tavalla oman elämänsä ohjaksissa.
Tuli jostain mieleen tilanne, missä Saara nauroi Jumalan lupaukselle itsekseen, mutta Jumala otti hänet siitä kiinni.
Saara oli häpeissään ja yritti kieltää niin tehneensä, mutta Jumala ei päästänyt pälkähästä.
Sen naurahduksen takana oli ajatteluketju, mikä epäili Jumalan kaikkivaltiutta, siis Saara vähätteli Jumalaa.
