Minuun iskut ovat vaikuttaneet. On tullut vaikeaksi uskoa Jumalan aktiiviseen puuttumiseen, kuten johdatukseen ja ihmeisiin. On tullut ajatus, että jos Jumala on lähinnä puuttunut asioihin pelastushistorian murroskohdissa, ja me olemme muuten omillamme. En varsinaisesti ajattele näin, mutta tältä minusta usein tuntuu.
Tämä tunne syö intoa rukoilla, koska tuntuu, ettei se vaikuta mihinkään. Kaipaisin nähdä rukousvastauksia, jotka järisyttäisivät tätä epäuskoani, mutta toisaalta juuri sellaisen uskon kanssa oli vaikea hyväksyä elämän kolhuja. Rukoukseni on kuin riivatun pojan isällä (Mark. 9): "Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!" Jeesushan vähän toruen sanoi isälle, että kaikki on mahdollista sille, joka uskoo, ja isä parahti apua epäuskoonsa.
Minulla ei oikein ole enää uskoa parahtamisenkaan verran. Kyse on nimenomaan ihmeistä ja rukousvastauksista. Minun on varsin helppo uskoa Jumalan olemassaoloon, Jeesukseen ja sovitukseen, mutta teistinen näkemys Jumalasta - no, sattuu vähemmän olla deismiin kallellaan, vaikka se onkin jotenkin surullista. Herra armahda...
