Luin eilen illalla 1. Samuelin kirjan 17. luvun.
Tämä juttu puhutteli tai paremminkin innosti ja rohkaisi minua valtavasti.
Daavid oli nähnyt ja kuullut filistealaisen Goljatin haasteen kaksintaisteluun ja Daavid totesi, että Goljat tulee näkemään, että Israelilla on Jumala. Vihdoin kuningas Saul suostui, että Daavid olisi se joka ottaa Goljatin haasteen vastaan, vaikka hän oli aluksi estellyt Daavidia, jolla ei ollut minkäänlaista sotilaskoulutusta.
Saul puki sitten kumminkin Daavidin sotilasvarusteisiin, mutta siinä kävi näin:
37. Ja Daavid sanoi: "Herra, joka on pelastanut minut leijonan ja karhun kynsistä, pelastaa minut myös tämän filistealaisen käsistä". Silloin Saul sanoi Daavidille: "Mene; Herra olkoon sinun kanssasi".
38. Ja Saul puki takkinsa Daavidin ylle ja pani vaskikypärin hänen päähänsä sekä panssarin hänen yllensä.
39. Ja Daavid sitoi hänen miekkansa vyölleen takin päälle ja yritti käydä, sillä hän ei ollut koskaan sellaisia koettanut. Niin Daavid sanoi Saulille: "En minä voi näissä käydä, sillä en ole koskaan tällaisia koettanut". Ja Daavid riisui ne päältänsä.
40. Ja hän otti sauvansa käteensä, valitsi purosta viisi sileätä kiveä, pani ne paimenlaukkuun, joka hänellä oli linkokivisäiliönä, otti lingon käteensä ja meni filistealaista vastaan.Daavid totesi, että ei hän kyennyt toimimaan sotilasvarusteissa ja riisui ne pois ja otti omat yksinkertaiset puolustusvälineensä esille.
Herra sitten antoi voiton Goljatista Daavidin kautta.
Daavidista ei voitu tehdä virallista sotilasta niin nopeassa ajassa ja hän näytti täysin epäpätevältä tehtävään. Jumala oli kuitenkin valinnut hänet. Daavidin ei tarvinnut olla jotain mitä hän ei ollut, vaan ihan oma itsensä omine kokemuksineen ja Herra käytti häntä sellaisenaan.
Tuli mieleen, että mekin saamme olla sitä me olemme ja Herra voi käyttää meitä sellaisina kuin olemme, ei tarvitse yrittää olla jotain mitä emme ole
Tuoreimmat viestit
