Sanoisin, että nykytilanteessa on erityisen kuluttavaa se, että oma identiteetti määrittyy paljolti oppositioasemasta käsin. Järjestöt kovasti yrittävät pitää toiminnassaan esillä "positiivisia meidän juttuja", mutta samalla on selvää ja usein selvempää, mitä vastustetaan ja ketkä vastustavat meitä. Sinänsä ei ole ihme, että evankeliumiakin vastustetaan, mutta se on ihme ja tragedia, että oma kirkko yhä enenevissä määrin vastustaa sitä. Tämä omana kokemuksena ja tilannearviona. Ymmärrän kyllä, että erilaisiakin kokemuksia on, ja kaikki eivät ole samalla tavoin ryvettyneet kirkkotaistelujen juoksuhaudoissa.
