On melko usein niinkin, että ei-uskova voi alla "hyvempi" kuin uskova.
Toisilla ihmisillä on luonnostaan positiivisempi luonne ja lähestymistapa elämään, kun taas uskova voi olla känkkäränkkä.
Jotain kautta tämä muistutti minua kokemuksestani 14-vuotiaana, kun minun piti mennä viikonloppuleirille osana päiväriparia, mitä kävin siinä pelossa, että leiririppikoulu tekisi minusta uskovan.
Olimme jonkin leiripaikan asuntolassa ja istuimme kerrossänkyjen laidalla ja joku tytöistä sanoi, että rukoillaan yhdessä.
Aika jännä sinänsä, että teini-ikäinen ehdottaa, että rukoillaan. En ole ennen hoksannut ihmetellä sitä.
Kun he rukoilivat ääneen vaivatta, minä istuin hiljaa ja kuuntelin ja jotenkin koin Jumalan rakkauden kosketuksen ja aloin itkemään ihan siitä kosketuksesta ja ymmärsin selvästi, että minulta puuttui jotain, mitä näillä tytöillä oli.