Miten usko syntyy? Miten tulit uskoon?

[Oloneuvos]

On täysin käsittämätöntä, että kristillinen kustantaja suoltaa tuommoista sekasotkua mukamas kristillisenä kirjana!

Murrayn kirja palasi pitkältä reissulta jälleen kotiin. Monta kertaa olin sitä hyllystäni etsinyt muistamatta lainkaan, mihin olin sen lainannut. Tekisi mieli lukea se jälleen kerran, mutta tyydyn toistaiseksi vain selailemaan ja lukemaan merkitsemiäni kohtia.

On todella ihmeellistä ja käsittämätöntäkin, että tällaisi kirjoja myydään jatkuvasti kristillisinä kirjoina! Jos joku ottaa kirjan sanoman vakavasti, niin on odotettavissa, että hän tulee jossain vaiheessa siihen toteamukseen, ettei minusta ole kristityksi. Ja seuraukset voivat olla kohtalokkaat. 

Tämäkin kirja tuhoaa sitä työtä, jota seurakunnan tulisi edistää.

Kertomastasi päätellen uskoontulo on ohjeistettu niin monimutkaisesti, että lukija "tukehtuu" kokien avuttomuuden. Onneksi meillä on Jumalan Sana, jossa se on yksinkertaisempi esimerkiksi Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut.

Eräs minulle rakkaimpia kohtia Raamatussa on Jesaja 45:22. Se kertoo pelastuksen yksinkertaisuudesta ja Herramme suuruudesta. Hän on Pelastaja eikä muuta ole. Jaakon käännöksessä kohta kuuluu näin:

"Look unto me, and be ye saved, all the ends of the earth: for I am God, and there is none else." Katsokaa Minuun ja pelastukaa (olette pelastetut) kaikki maan ääret; sillä Minä olen Jumala eikä muuta ole. Aika lähelle se noin kääntyy suomeksi, vai mitä sanovat kieli-ihmiset?

[Lemmikki]

Englannin kieli on monessa kohtaa käsittämättömän armollinen. Siksi ihmetyttää miksi suomenkieleen on saatu niin ankara käännös. Ikäänkuin olisi ollut tarkoitus alistaa jo tarpeeksi kurjaa korven asukasta.

Tästä juuri käy ilmi sekin että kun Jumala saoo niin se tapahtuu. Hän sanoo "pelastu" ja ihminen pelastuu. Mutta suomi antaa sen käsityksen että ihmisen pitää nyt pohtia kaikilta puolin miten itse toteuttaa tuo Sana.

[Paulus]

Onko sinulla Jumalan rauha? Näin kysyi minulta eräs nuori ihan vakavissaan.

Olin keväällä täyttänyt 16 vuotta.  Joku oli saanut minut houkutelluksi paikallisen seurakunnan kesäkodille pelaamaan lentopalloa. Säännöt edellyttivät, että pelit keskeytetään iltahartauden ajaksi ja oli toivottavaa, että niihin myös osallistuttaisiin.

Mukana oli joitakin nuoria, joissa oli jotain erilaista kuin minussa. En pitänyt heidän tavastaan ”tyrkyttää” evankeliumia. Kuitenkin sisälläni oli tunto siitä, että asiani eivät ole niin kuin pitäisi.

Kiusallinen kysymys, mutta jotain siihen olisi vastattava.

Vastasin totuudenmukaisesti, että ei. Ja lisäsin vielä kysymyksen, että mikä se semmoinen on? Jonkinlainen käymistila alkoi sisäisessä maailmassani. Kysyjä ei kuitenkaan jättänyt asiaa siihen, vaan hän teki toisen kysymyksen: ”Tahdotko saada sen?”

Tajusin, että tuohon kysymykseen vastaaminen saattaisi merkitä jotain aivan ratkaisevaa. Tuli myös ajatus, että tällainen tilanne ei ehkä milloinkaan tule toistumaan. Niinpä en jäänyt pohtimaan kaikkia asiaan kuuluvia ja kuulumattomia ja vastasin: ”Tahdon”.
 
Saattoi olla, että sen jälkeen luettiin joitakin Raamatun jakeita ja rukoiltiin, enää en kaikkea muista. Mutta sen muistan, että joku julisti minulle synnit anteeksi, vaikka minulla ei ollut edes synnintuntoa.

En kokenut mitään enkä tuntenut mitään. Ja niin sekin ilta päättyi ja menin  asuntooni.

Sitten tapahtui jotain outoa ja kummallista, minusta alettiin siinä yövuoteella taistella. En voi sanoa kuulleeni mitään ääniä, mutta parempaakaan sanaa ei oikein ole, sillä selvästi tiedostin tämän taistelun.  Siinä kamppailussa käytiin läpi sitä, mikä illalla alkoi. Toinen ”ääni” koetti saada minut palaamaan takaisin sanomalla, että mitä hullua olet mennyt tekemään, johan kaveritkin sinulle nauravat. Toinen ”ääni” kehotti lempeästi jatkamaan ja pitämään kiinni siitä, mitä olin sanonut tahtovani.

Taistelu kävi niin kuumana, että muistini mukaan en nukkunut edes ”silmällistä” sinä yönä. Lopulta koin selvästi, että minun tulee asettua jommankumman puolelle ihan itse ja niinpä päätin, että otan vastaan mieluummin kaverien pilkan ja jatkan eteenpäin. Niinpä sitten kerroin aamulla vanhemmilleni asiasta ja että olen sanonut ”kyllä” Jeesukselle.

Alkoi tapahtumaan jotain odottamatonta. Sain tavattoman innon lukea Raamattua. Se alkoi avautua ja yllätyksekseni se alkoi puhua ymmärrettävällä tavalla juuri minulle. Sain myös uusia ystäviä, joiden kanssa voin jakaa sitä uutta, mitä olin saanut. Tuli halu päästä sinne, missä julistettiin Jumalan sanaa.
 
Sittemmin jouduin yhteyksiin, joissa oli itsestään selvää, että uskovan tulee olla myös  hyödyllinen siinä yhteisössä, johon kuuluu. Uskoville ei paljoakaan puhuttu armosta, vaan enemmän siitä, mitä me teemme ja saamme aikaan. Mitä suurempaa, sen parempi. Uskova, joka on antanut kaikkensa Jumalalle, oli mallina meillekin, jotka emme siihen kyenneet. Henrik Renqvist on sanonut, että ”Siinä on tehtävä tihiästi ja kiintiästi ikään kuin vastatuuleen soutaessa, muuten ei pääse perille eikä maailman rakkaudesta Jumalan rakkauteen.”

Tässä opissa oli yksi paha pulma. Jos kristillisyys on kiinni koko ajan siitä, millainen minä olen ja mitä minä teen, niin minusta ei ole siihen. Eikä kenestäkään toisesta.
 
Vasta erinäisten kriisien jälkeen aloin etsiä vastausta siihen, miksi en pystynyt elämään sellaista kristityn elämää, jota pidettiin ihanteena. Sillä minun on ollut rehellisesti tunnustettava, että olen edelleen syntinen ja joskus jopa kauhistun omia ajatuksiani.
 
Vastauksia hätääni löytyi ennen muuta vanhoista kirjoista. Kyse oli siitä, että Raamattu jää suljetuksi kirjaksi, jos ei osata erottaa lakia ja evankeliumia toisistaan. Ja juuri se opetus puuttui. Olin ymmärtänyt vain sen, mitä laki vaatii, mutta en sitä, että juuri siksi tarvitsen armon evankeliumia. Jatkuvasti, joka päivä.

Kun uskossaolovuosia on kertynyt jo yli 60, niin olen oppinut tuntemaan itseäni ja eräs totuus on kirkastunut ykkösasiaksi: “Ellen pelastu yksin armosta, en pelastu lainkaan.”

[Opo]

Kiitos Paulukselle tästä nostosta. Johdatuit juuri nyt sen tekemään, kun itselläni on ihmettelyn aiheena usko ja oikeat&väärät teot. Lainaan Paulusta:“Ellen pelastu yksin armosta, en pelastu lainkaan.” Näin se on.

[sandia]

Kiva lukea pauluksen todistus. Paljon samaa olet kokenut 16-vuotiaana kuin minä.

Minullekin kävi,että noin 5 vuotta uskossa oltuani, kompuroin sen kanssa mitä uskovien yhteisö minkä parissa tulin uskoon, odotti uskovalta. Siinä ole aika vahva tietynlaisen roolin vetäminen ja se tuntui raskaalta ja hämmentävältä.
Jumala sitten vapautti minut siitä ja tiedostin, että kaikki on kiinni suhteessani Herraan. Eli  se on uskovan elämän ydin.