Kirjoittaja Aihe: Unet  (Luettu 5625 kertaa)

Poissa Shmuel

  • Viestejä: 3
Vs: Unet
« Vastaus #15 : 21.07.16 - klo:13:16 »
Näin tänä aamuna unen, joka oli hyvin selkeä ja järkytti (siinä unessa) minua kovasti.

Meillä on rajanaapuri, joilla on viisi lasta, jotka kaikki tosin ovat jo maailmalla (vanhin on tyttö ja sitten on neljä poikaa). Unessa lapset olivat vielä pieniä. Yksi pojista, Juho nimeltään, oli tämän unen päähenkilö.

Unessa minulla oli erikoinen reppu, joka oli ihan tavallisen repun kokoinen ja näköinen. Sillä oli kuitenkin ominaisuus, että se oli paljon ilmaa kevyempi. Laitoin repun Juhon selkään ja siitä lähti pitkä naru, josta pidin kiinni. Reppu alkoi nostaa Juhoa ilmaan ja minä löysäsin sitä mukaa narua. Yht'äkkiä naru katkesi ja Juho nousi ja nousi ja katosi kokonaan näkyvistä. Katselimme taivaalle, joka alkoi tummentua eikä Juhoa näkynyt missään.

Minulle tuli hirveä hätä, olinhan syyllinen koko tapahtumaan. Pihassa oli pari pikkutyttöä (Juhon siskoja?), joille sanoin, että nyt ei auta mikään muu kuin rukous. Siirryimme tyttöjen kanssa puutarhaan (joka oli ilmeisesti meidän). Puutarhassa sato oli kypsää, oli suuria mansikoita (3-4 cm), samoin oli paljon kypsiä puhaisia viinimarjoja. Emme ruvenneet kuitenkaan poimimaan, sillä hätä oli hirvittävä ja kävimme rukoukseen...

En osaa edes arvella, mitä tuo uni voisi merkitä, mutta uskon todella sen olevan viesti Herralta. Voisikohan nuo naapurin lapset tarkoittaa muita seurakuntia (siis baptistit, helluntalaiset jne.)? Ajan myötä tapahtuisi seurakunnissa pientä erkaantumista, mutta se sallitaan sillä Jeesuksen ansiosta kuorma on kevyt kannettava. Mutta lopulta joku seurakunnista on niin erkaantunut muista, ettei sitä voi sanoa täydellisesti kuuluvaksi kristinuskoon.
Onko näin, sitä en tiedä. Uni on kuitenkin ajattelemiseen kannustava.
Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala

Paikalla Paulus

  • Viestejä: 5553
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Unet
« Vastaus #16 : 21.07.16 - klo:13:24 »

Näin pitkän ajan kuluttua tuon unen "vaikutus" on täysin erilainen kuin joidenkin muiden näkemieni. Ero on siinä, että unen yksityiskohdat ovat painuneet unhoon, eli uni ei ole säilynyt muistissa. Saattaa olla, ettei sillä ole mitään "sanomaa".
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Paikalla Paulus

  • Viestejä: 5553
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Unet
« Vastaus #17 : 21.07.16 - klo:14:06 »
Mietelmiä-osiosta poimin tämän yli kahden vuoden takaisen kirjoitukseni, koska se liittyy niihin "selkeisiin uniin".

Kerron erään vanhan uneni torontolaisuuden "hulluilta" vuosilta joskus 90-luvun loppupuolelta:

Asun lähellä järveä. Unessa järven takaa alkoi kuulua kovaäänistä jytä-musiikkia (samanlaista kuin juuri oli rantautunut ylistysmusiikin nimellä seurakuntaamme).  Meitä oli koolla muutamia uskovia, jotka ihmettelimme sitä. Siirryimme aivan rantaan saadaksemme enemmän tietoa musiikista ja sen lähteestä. Musiikin suunnasta lensi lintu, joka asettui pääni yläpuolelle räpistelemään (vrt. kuviin, jossa Pyhä Henki kuvataan kyyhkyseksi). Aloin hätistellä lintua pois siitä pääni päältä, ja äkkiä huomasin, että se olikin räkättirastas.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa ullamaija

  • Viestejä: 114
Vs: Unet
« Vastaus #18 : 11.08.16 - klo:13:21 »
Uutena jäsenenä kerron viime öisen uneni arvioitavaksi(jos edes on tarvetta).Ensiksikin:Ajoin kahdella polkupyörällä.Toista poljin,toista kuljetin vieressäni,vaivalloisesti.Paljon matkatavaroita,jotka tiesin ostaneeni.Tuli esteitä,,portteja,mutta joku avasi ne edessäni,niin että matkani jatkui.Näin polkiessani bussipysäkillä ihmisjoukon ja tiedustelin iäkkäältä naishenkilöltä kulkeeko tästä määränpäähän autoja,johon voisin tavaroineni nousta.Hän vastasi:"Neljä kertaa päivässä kulkee auto.Mukaan otetaan yksi henkilö kerrallaan".Tähän muistikuvani loppuvat kyseisestä unesta.Joku tässä jäi askartelemaan aivoissani.

Poissa hanski

  • Viestejä: 96
Vs: Unet
« Vastaus #19 : 11.08.16 - klo:22:36 »

Hei ullamaija!

Sitä haluaisin kysyä, minkälainen fiilis sinulla jäi tuosta unesta? Ahdistava, positiivinen, vai mikä?

Poissa ullamaija

  • Viestejä: 114
Vs: Unet
« Vastaus #20 : 12.08.16 - klo:07:47 »
Ei mitään korostunutta fiilistä.Aamulla mietiskelin untani ja sen kenties merkitystä näin.Taivaaseen emme voi kulkea kahdella menetelmällä,siis käyttäen lain ja evankeliumin teitä.Minullahan oli unessani kaksi polkupyörää ja paljon itse hankkimaani "tavaraa",tekojani?Bussi ehkä edusti valmista kyytiä,jonka ohjaimissa on Jumalan Poika.Tämä matka on tarkoitettu jokaiselle yksilölle.Massan mukana,ruuhkassa,ei edes vahingossa,pääse perille.(hapuileva yritys tämä mietintäni)

Poissa hanski

  • Viestejä: 96
Vs: Unet
« Vastaus #21 : 12.08.16 - klo:08:43 »

Koetko, että tämä uni oli Jumalan puhetta sinulle, vai oliko se enemmänkin sellainen, missä alitajuntasi askaroi jotain sellaista mitä juuri nyt prosessoit mielessäsi?

Poissa ullamaija

  • Viestejä: 114
Vs: Unet
« Vastaus #22 : 12.08.16 - klo:17:53 »
Ehkä tuo jälkimmäinen vaihtoehto.Ikäänkuin vahvistusta evankeliumin antamasta vapaudesta.Oloni on seesteinen ja tiedän ja uskon ,että minun millään tekemiselläni tai aiheuttamallani asialla en voi Jeesuksen työtä pilata.Ainoastaan hylkäämällä evankeliumin menee "pyöräni",jota Jeesus ajaa,pöpelikköön.(tunteillani en mittaa Jumalan tekoja).Saiko tästä mitään tolkkua?Mitenkään erityisesti kohtikäyvä uni ei ollut ja juuri siksi sen jaoin.

Poissa hanski

  • Viestejä: 96
Vs: Unet
« Vastaus #23 : 12.08.16 - klo:22:32 »
Joo, kiitos jakamisesta; se oli mielenkiintoinen uni. Itse olen nähnyt pari unta, joiden olen kokenut olevan Jumalan puhetta, mutta sitten on koko joukko juuri tuollaisia, jotka jäävät vähän tavallisia unia paremmin mieleen ja joissa tuntuisi olevan jotain symboliikkaa tms. mukana. Minulla on erityisesti yksi ystävä, jonka kanssa keskustelemme myös unistamme, jos jotain tuon tapaisia unia jommallakummalla on ollut. Se on hauskaa, mutta toisinaan siitä on ollut ihan hyötyäkin, kun on jollain tavalla päässyt paremmin kärryille, missä vaiheessa omat prosessoinnit jonkun asian suhteen menevät.

Poissa NanoK

  • Viestejä: 256
Vs: Unet
« Vastaus #24 : 26.08.16 - klo:06:59 »
Nuorempana näin paljon unia, ja kirjoittelin niitä paljon ylös koska ne olivat niin erikoisia ja värikkäitä. Mitään enneunia en tiedosta varsinaisesti nähneeni. (Sekin asia varmistuu aikanaan) Mutta muistuu joskus mieleen uni noin parinkymmenen vuoden takaa: siinä minulla oli kiehtova tekninen laite jolla pystyi tekemään kaikenlaista. (en muista enää mitä)  Ja se näytti aivan nykyiseltä älypuhelimeltani, siinä oli jopa samanlainen luukku kuin suojakuoressa. Ajatus sellaisesta ihmelaitteesta kiehtoi vielä herätessä.

Näin lapsena joskus aika karmivia painajaisia, joista selvisin rukoilemalla. Kuulostaa vähäiseltä, mutta itselleni oli suuri todistus Jumalasta se, kun kesken painajaisen heräsin sillä hetkellä kun rukoilin Jeesusta auttamaan. Apu oli selkeä ja konkreettinen ja jäänyt kokemuksena muistuttamaan mihin kannattaa turvata hädän tullen. Erikoisia olivat sellaiset painajaiset joista heräsi vain puoliksi, tiesin että näen unta ja yritin avata silmiäni mutten saanut itseäni hereille ennen kuin sen aika tuli. Painajaiset eivät heijastaneet elämäntilannetta, sain kasvaa rakkaudellisessa ja turvallisessa, uskovassa perheessä.

Poissa hanski

  • Viestejä: 96
Vs: Unet
« Vastaus #25 : 26.08.16 - klo:08:55 »
Tämä nyt ei liity uniin, mutta tuli noista älyluureista mieleen, että muistan lapsena aina välillä ajatelleeni, että olisi hauskaa, jos olisi joku sellainen vempain, jonka avulla voisi kertoa kavereille, että nyt minä olen tällaisessa paikassa ja näyttää kuvaa sieltä ym. No, se oli tietysti täysin utopistista siihen aikaan, kun käytössä oli lankapuhelimet, ja tietokoneistakaan eivät tavan ihmiset tienneet vielä juurikaan mitään.

Hupaisaa tässä on se, että sitten, kun näitä vempaimia alkoi tulla, minusta oli kehittynyt niin antitekninen ihminen, etteivät ne kiinnostaneet minua lainkaan. Enkä ollut enää ollenkaan innostunut ajatuksesta, että lähettäisin koko ajan jotain infoa siitä, mitä teen ja missä olen, kavereille. No, pikkuhiljaa nyt on jonkin verran näitä mahdollisuuksia alkanut hyödyntää. Siihenkin on suuresti vaikuttanut se, että yksi nörtti on näitä vempaimia minun eteeni kantanut ja sanonut että niitä pitäisi alkaa käyttämään. Niin sitä ihminen muuttuu - lapsena olin tosiaan sellainen, että jos kotiin tuli joku uusi kone, olin tutkinut sen läpikotaisin jo ennen, kuin vanhemmat olivat lukeneet ensimmäisen sivun käyttöohjeista, ja aloin sitten opettaa heille, miten se kone toimii. Ja käytöstä poistettavat koneet hajoitin alkutekijöihinsä ja yritin sitten koota niitä uudelleen...

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 635
  • Rakkaudesta totuuteen - omaksi pelastukseksi.
Vs: Unet
« Vastaus #26 : 26.08.19 - klo:19:46 »
Ajattelen kertoa elämäni helvetillisestä vuodesta.

12-vuotissyntymäpäivän yön painajainen:
Katselin kauemmas, että musta hahmo taisteli valkoisen hahmon kanssa ja siten valkoinen hahmo putosi ja näin, miten musta hahmo hyppäsi riemuissaan. Siihen uni päättyi.

Siten alkoi helvetillinen vuosi siitä unesta lähtien. Joka yö näin painajaiset ja joskus kaksi kertaa peräkkäin painajaista. Heräsin aina painajaisiin keskellä pimeää ja aina heräsin hiestä märkänä. Monta kertaa herättyäni huusin, mutta ääni oli poissa. Panikoin. Odotin kylmäpäisesti äänen palauttamista ja se tuli takaisin, niin huusin äitiä.

Sinä aikana minulla oli pimeän pelko myös. Johtui kai ensimmäisestä unesta, jonka mukaan musta hahmo voitti taistelun valkoisen hahmon kanssa. Äidin oli tapana laittaa yöpöytälamppu päälle, niin menin äidin sänkyyn nukkumaan tyyny kainalossa.

Sinä yönä herättyäni huusin, mutta ääni oli taas poissa ja panikoin. Yhtäkkiä tunsin, että paksu ja iso lämmintuntuinen miehen käsi piteli huulieni hellästi keskellä pimeää ja silloin olin sängyllä selkäni seinää päin, mutta selkäni ei ollut vasten seinää. Käännyin ja katsoin, kuka minua pitelee. Ei kukaan, kuin vain minä. Säikähdin ja pakenin juoksemaan äidin makuuhuoneeseen ja hyppäsin äidin sänkyyn.

Äiti pelästyi ja otti minua syliin ja kysyi ihmetellen, miksi olen märkä hiestä ja piti minua sylissä silittäen. Niin mietin, kuka se oli, joka piteli minua. Aamulla minulle tuli hellä viesti ikäänkuin Herran sana, joka sanoi minulle; enkeli. Tuossa iässäni en ole koskaan kuullut enkelin olemassaolosta. Siten sana taas tuli; suojelusenkeli. Sisäiset korvat auki kuulin sanan ja tutkin eilistä tapausta ihmetellen.

Sinä yönä heräsin painajaisiin ja huomasin valtavan kirkkaan valon. En tarkoita, että olisin vielä unessa, eikä tämä ollut uni, vaan olin oikeasti hereilläni, siis valveissani. Niin se valtava kirkas valo oli tyynyn ympärilläni. Olin hämmentynyt. Tarkistin, mistä se kirkas valo tulee, vaikka huoneessani oli pimeää.

Huomasin sellaisen pitkän ja kapean valonsäteen, joka tulee ikkunasta, mutta se pitkä ja kapea valonsäde ei ollut suora, vaan vinosti. Huomasin, että tuossa ikkunassa sellainen rullaverho oli jätetty puoleen väliin. Rullaverholla oli tuollainen reuna, jonka muodoltaan oli aaltomainen muoto. Niin valon olisi pitänyt tulla sen muodon mukaan ja jättänyt lattiaan päin sen mukainen varjo. Mutta lattialla ei ollut yhtään valoa, eikä rullaverhon mukaista varjoa.

Olin ihmeissäni ja etsin ikkunasta, mistä se valo tulee ja huomasin, että kuu, joka oli enemmän oikealla puolella, oli metsän takana. Tarkistin sitä kuuta ja huomasin, että se oli kirkas kuu. Mutta ikkuna oli keskellä ja sänky oli enemmän oikealla puolella, samoin se kuu. Ajattelin itsekseni, mahdotonta. Siten huomasin, että pitkässä ja kapeassa valonsäteessä kimaltelee kokoajan kirkkaasti. Tarkistin, mikä siinä pitkässä ja kapeassa valonsäteessä on ja ajattelin itsekseni, timantitko kimaltelee vai kultapölyt? Tarkistaessani totesin, että ne on tavalliset huonepölyt, jotka kimaltelee kauniisti.

Olin hämmentynyt, enkä tiennyt, mitä ajatella. Menin takaisin sänkyyn. Siten seuraavana yönä heräsin painajaisiin märkänä hiestä ja huomasin taas valtavan kirkkaan valon, joka oli tyynyn ympärillä ja olin entistä enemmän hämmentynyt. Se ei ollut ensimmäinen kerta. Se jatkui painajaisin öisin koko vuoden.

Päivällä siirsin sängyn kauemmas ikkunasta ja äiti tuli makuuhuoneeseeni ja kysyi, mitä teen? Miksi siirrän sängyn? En voinut kertoa totuuden äidille, mitä minulle tapahtui. Sanoin äidille, että haluan olla lähellä tuota ovea. Äiti auttoi siirtämään se sänky pois ikkunan luota. Siten yöllä heräsin painajaisiin ja huomasin, että valtava kirkas valo on taas tyynyn ympärillä. Olin pettynyt, mutta huomasin olevani vähän helpottunut, että minua se valo tuli suojelemaan ja siten nukuin turvallisin mielin.

Koulussa nukahdin monta kertaa ja kallistuin pää alaspäin ja olin aina puoliunessani. Ei kukaan opettajista huomannut mitään. Kiitos Herralle!

13-vuotissyntymäpäivän yön painajainen:

Tuttu uni tuli. Musta hahmo taistelee valkoisen hahmon kanssa. Minä huokaisin hätääntyneenä ja olin täysin avuton. Hätääntyneenä ajattelin itsekseni, etten enää kestä vielä toisen vuoden. Huomasin, että valkoinen hahmo voitti taistelun ja näin, miten musta hahmo karkasi hävinneenä. Näin, että valkoinen hahmo jäi seisomaan rauhallisena. Tajusin, että valkoinen hahmo voitti. Uni päättyi.

Siten päivällä menin sängyn reunalle istumaan ja muistelin kokonaisen vuoden tapahtumia ja annoin sille nimen; musta vuosi. Koska se oli mustan hahmon vuosi.

Kun olin varttunut aikuiseksi ja se musta vuosi palautui mieleeni ja aloin muistella ja mietin, miten valo onnistui tulemaan suoraan tyynyyn päin, vaikka sänky ei ollut ikkunan vieressä ja miten valo onnistui taittamaan vinoon päin jättämättä mitään valoa ja rullaverhon mukaan varjoa lattiaan päin. Mietin pää puhki, miten se on mahdollista. Varmaan se oli Herran ihme, jolla tahtoi suojella minua.

Jokaöinen ja kokovuotinen painajainen oli elämäni suuri ennätys. Valkoinen hahmo teki tämän helvetillisen vuoden lopun. Kiitos Herralle valkoisesta hahmosta, kuka se lienee!

« Viimeksi muokattu: 26.08.19 - klo:19:58 kirjoittanut rupattelija »
Ps. 25:9 Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä.

ℵ 1Joh. 5:20 ℵ ☺

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 685
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Unet
« Vastaus #27 : 26.08.19 - klo:21:13 »
Ajattelen kertoa elämäni helvetillisestä vuodesta...

Jokaöinen ja kokovuotinen painajainen oli elämäni suuri ennätys. Valkoinen hahmo teki tämän helvetillisen vuoden lopun. Kiitos Herralle valkoisesta hahmosta, kuka se lienee!

Kuka se valkoinen hahmo mielestäsi oli?

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 635
  • Rakkaudesta totuuteen - omaksi pelastukseksi.
Vs: Unet
« Vastaus #28 : 26.08.19 - klo:21:30 »
Ajattelen kertoa elämäni helvetillisestä vuodesta...

Jokaöinen ja kokovuotinen painajainen oli elämäni suuri ennätys. Valkoinen hahmo teki tämän helvetillisen vuoden lopun. Kiitos Herralle valkoisesta hahmosta, kuka se lienee!

Kuka se valkoinen hahmo mielestäsi oli?

En tiedä. Ehkä se oli sama suojelusenkeli, joka pelasti minua tulipalosta.
Ps. 25:9 Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä.

ℵ 1Joh. 5:20 ℵ ☺

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 685
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Unet
« Vastaus #29 : 26.08.19 - klo:21:43 »
Ajattelen kertoa elämäni helvetillisestä vuodesta...

Jokaöinen ja kokovuotinen painajainen oli elämäni suuri ennätys. Valkoinen hahmo teki tämän helvetillisen vuoden lopun. Kiitos Herralle valkoisesta hahmosta, kuka se lienee!

Kuka se valkoinen hahmo mielestäsi oli?

En tiedä. Ehkä se oli sama suojelusenkeli, joka pelasti minua tulipalosta.

Kiitos vastauksesta.  Rukoillaan toistemme puolesta.