Miten minun lopulta käy?

[Taisto]

(Editoitu ankaralla itsekritiikillä).

[Tarck Aili J.A.]

Taisto kirjoitti: "...isänä hänen on hankittava perheelle elanto. Mutta hän kykenee
siihen vain vajavaisesti, ja perhe joutuu ainakin ajoittain näkemään nälkää. Tekeekö hän siis syntiä?
Jonkun mielestä saattaa tehdä."

Tuossa esimerkissä ei kyllä ollut mitään syntiin liittyvää. 
Aika erikoinen ajatuskulku, jos joku pitää tuollaista syntinä.

Taisto kirjoitti: "Esimerkkejä löytyy myös toisinpäin: joku tekee selvästi syntiä mutta puolustelee sitä vajavaisuudella."

Joo, no tuotahan kyllä tapahtuu.

[Kurjenmiekka]

- tämän Raamatun paikan takia pyydän anteeksi kovia sanojani 

Kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä!

"Hän (Jumala) kehotti minua heti hyvän työn tehtyäni unohtamaan sen, aivan kuin sitä ei olisi koskaan tehtykään, ja elämään eteenpäin, kuin ei olisi tehty elettäkään Hänen hyväkseen. Muutoin hyvistä teoista tulisi minulle ansa."

"Varsin hyvätkin ihmiset alkoivat inhota itseään Jumalan valon kirkastuessa. Saarnaajien kuolema oli hitainta. Oli niin paljon mainetta ja hyviä töitä."

Frank Bartleman, Azusa-katu 312

kiitos , taidat olla ainoa joka on millään foosumilla toteuttanut Raamatun sanaa ja antanut anteeksi. arvosta tätä todella

[Kurjenmiekka]

Itse koen etten osaa Jumalan edessä rehellisesti tunnustaa syntejä tai syntisyyttä jos en tajua nimenomaan jotain tekoa väärksi.
siksi en myöskään omista oikeaa ymmärrystä synnistä.

jos katson maailman ihmisten tekoja tajuan kyllä heidän motiivinsa läpeensä itsekkäiksi, mutta en silti näe miten tunnustaisin itseni rehellisen syntiseksi.
voin sen kyllä tehdä jos joku käskee ja Raamattu kehottaa mutta muuten en sitä näe (ainakaan aina). Joten en siksi käsitä miksi pitäisi olla aina tietoinnen siitä. Paavali kovasti korostaa meidän hengellisyyttä ja sitä kuinka olemma Jeesuksen seuraajia tai hengessä vaeltajia joten täytyisi sekin puoli jotenkin tajuta. Ainakin jotta sen jotenkin "osaisi" sen hengessä vaeltamisen. jos se kerran "käsketään" tehdä.

Kaiken kaikkiaan Paavalin opetukset on niin vaikeita että luen aina mieluummin Jumalan suurista teoista VT:n puolelta ja siten opin mitä Jumala on , eikä siinä tarvitse miettiä tai keskittyä siihen mitä itse on.

[Paulus]

Kävin nopeasti läpi tämän vanhan ketjun, siinä oli paljon hyviä asioita, joskin niistä oli erimielisyyttäkin.

Keskusteluissa ja myös seurakunnissa voi tehdä semmoisen havainnon, että evankeliumina pidetään ikäänkuin "pirtelönä". Tarkoitan sitä, että otetaan 50% lakia ja 50% evankeliumia, kaadetaan ne astiaan ja sekoitetaan tehosekoittimella niin, ettei kumpaakaan voi erottaa.

Otetaan yksi esimerkki, jota täällä on usein vilautettu. Se on Matt. 6:15: "…mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne."

Toinen suosittu kohta on tämä: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

Tämän ketjun otsikkona on: "Miten minun lopulta käy?" Jos tarkastelen vaikka vaan noita kahta Raamatun kohtaa, niin on vastattava rehellisesti, etten voi niistä kummastakaan olla varma omalla kohdallani, tai jos ajattelen niistä selviytyväni, en ole ehdottoman rehellinen.

On kuitenkin olemassa yksi asia ylitse muiden. Se on Jumalan armo. Jos selviytyisin noista jotenkin voimallani, omalla päätökselläni tai Jumalan avulla, en enää olisi täysin riippuvainen Jumalan armosta.

[Marjatta]

Jos katson itseeni ja omiin mahdollisuuksiini, niin epävarmuus on todennäköistä.

Mutta katsoessani Kristukseen, jossa on ei vain tuleva, vaan tämän hetkinen toivo, todennäköisyys on taattu.

Olen kaikessa Kristuksen varassa. Minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin luottaa koko painollani Häneen. Ja tiedän olevani taivastiellä ja pääseväni perille.

Tämä ei sulje pois sitä, että joka luulee seisovansa katsokoon ettei lankea. Valvominen on välttämätön ja sekin on Jumalan vaikuttamaa.

Jumala Kristuksessa ei ole epävarma. Siksi parasta nöyrästi luottaa Jeesukseen Kristukseen ja uskoa, että Hän joka on alkanut meissä hyvän työnsä on saattava sen loppuunkin asti.

[tikli]

Jos katson itseeni ja omiin mahdollisuuksiini, niin epävarmuus on todennäköistä.

Mutta katsoessani Kristukseen, jossa on ei vain tuleva, vaan tämän hetkinen toivo, todennäköisyys on taattu.

Olen kaikessa Kristuksen varassa. Minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin luottaa koko painollani Häneen. Ja tiedän olevani taivastiellä ja pääseväni perille.

Tämä ei sulje pois sitä, että joka luulee seisovansa katsokoon ettei lankea. Valvominen on välttämätön ja sekin on Jumalan vaikuttamaa.

Jumala Kristuksessa ei ole epävarma. Siksi parasta nöyrästi luottaa Jeesukseen Kristukseen ja uskoa, että Hän joka on alkanut meissä hyvän työnsä on saattava sen loppuunkin asti.

Aamen!

Fil. 4:13. Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.

[Paulus]

Ei pidä sekoittaa toisiinsa armon vastaanottamista ja itse armoa, sillä ne ovat eri asioita.

Jos tätä lähdemme pohtimaan, niin ollaan menossa jo etäälle siitä mistä keskustelu alkoi,
mennään sanojen semantiikan ja pragmatiikan puolelle. Kielifilosofiaan siis.

Ehdotan että pysytään kuitenkin "maallikkoteologiassa", jos sopii.

Huomaan nyt perustavaa laatua erilaisen käsityksen edellä olevissa lauseissa ja aiemmissa viesteissä. Onko niin oikeasti, on toinen juttu. Ensimmäiseksi täytynee kysyä missä armo on ja missä armahtaminen tapahtuu? Jumalan luona vai ihmisen luona?

On tärkeää ymmärtää, missä armahtaminen tapahtuu. Armahtaminen on historiallinen ja jo 2000 vuotta sitten tapahtunut tosiasia. Se tapahtui Jumalan sydämessä, kun Jeesus kuoli ristillä. Tai ehkä on parempi sanoa, että armahdus astui silloin voimaan (2. Kor. 5:19). Ja jokainen, joka uskoo evankeliumin, pääsee siitä henkilökohtaisesti osalliseksi.

Mutta on kohtalokasta, jos armo ja armon vaikutukset sekoitetaan toisiinsa. Armo on siis Jumalan sydämessä ja mielessä, armon vaikutukset taas ilmenevät tavalla tai toisella ihmisessä.

[Soltero]

Raamatussa on monia kohtia, joissa Herra antaa välitöntä armoa eli armahtaa ihmistä.
Esim.
"Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä."  (Luuk. 10:33)

[tikli]

Tämä oli kokonaisuudessaan hyvin mielenkiintoinen ketju, kun sen nyt ajan kanssa luin ihan kokonaisuudessaan ja monissa kohdin sisältäni nousi aamennusta! 

Paljon käsiteltiin samoja asioita ja alueita, kuin ketjussa: Mitä on valvominen?

[Taisto]

Mutta on kohtalokasta, jos armo ja armon vaikutukset sekoitetaan toisiinsa.

Kohtalokastako? Onko siis niin, että keskeiset asiat on ymmärrettävä täydellisesti,
voidakseen pelastua?

Minun ymmärrykseni ei ole täydellistä. Uskon kuitenkin Jeesukseen.
Näitä kahta lyhyttä lausetta voisi vaikka pitää minun uskontunnustuksenani.
Riittäkö se?

[Paulus]

Mutta on kohtalokasta, jos armo ja armon vaikutukset sekoitetaan toisiinsa.

Kohtalokastako? Onko siis niin, että keskeiset asiat on ymmärrettävä täydellisesti,
voidakseen pelastua?

Minun ymmärrykseni ei ole täydellistä. Uskon kuitenkin Jeesukseen.
Näitä kahta lyhyttä lausetta voisi vaikka pitää minun uskontunnustuksenani.
Riittäkö se?

Kohtalokasta se voi olla erityisesti tämän elämän kannalta. Mutta pahimmassa tapauksessa pettyy aiheetta Jumalaan ja jättää koko uskon, kun ei tunnu enää miltään. Saattaa nykyisin olla yleistäkin, kun tunteita yritetään saada aikaan vippaskonsteilla.

Historia kertoo mielenkiintoisen tapauksen Paavo Ruotsalaisen ajoilta. Pari nuorta miestä lähti pitkän taipaleen takaa tapaamaan Paavoa, kun uskonelämä ei tuntunut enää miltään. Pojat kertoivat huolensa hetimiten Paavolle, joka totesi vain ykskantaan: "Vai otti jo pois?" Ei sanonut muuta, lämmitti saunan pojille ja valmisti heille yösijan. Pojat pohtivat yöntienoona, että mitä se tarkoitti: "vai otti jo pois?" Seuraavana päivänä käydyissä keskusteluissa käytiin läpi armoa ja armon vaikutuksia ja sitä että ne ovat kokonaan eri asioita. Armo on Jumalan sydämellä, armon vaikutukset ovat meissä. Ja niin pojat lähtivät iloisella mielellä kotimatkalle.

[Taisto]

Mutta on kohtalokasta, jos armo ja armon vaikutukset sekoitetaan toisiinsa.

Kohtalokastako? Onko siis niin, että keskeiset asiat on ymmärrettävä täydellisesti,
voidakseen pelastua?

Minun ymmärrykseni ei ole täydellistä. Uskon kuitenkin Jeesukseen.
Näitä kahta lyhyttä lausetta voisi vaikka pitää minun uskontunnustuksenani.
Riittäkö se?

Kohtalokasta se voi olla erityisesti tämän elämän kannalta. Mutta pahimmassa tapauksessa pettyy aiheetta Jumalaan ja jättää koko uskon, kun ei tunnu enää miltään. Saattaa nykyisin olla yleistäkin, kun tunteita yritetään saada aikaan vippaskonsteilla.

Historia kertoo mielenkiintoisen tapauksen Paavo Ruotsalaisen ajoilta. Pari nuorta miestä lähti pitkän taipaleen takaa tapaamaan Paavoa, kun uskonelämä ei tuntunut enää miltään. Pojat kertoivat huolensa hetimiten Paavolle, joka totesi vain ykskantaan: "Vai otti jo pois?" Ei sanonut muuta, lämmitti saunan pojille ja valmisti heille yösijan. Pojat pohtivat yöntienoona, että mitä se tarkoitti: "vai otti jo pois?" Seuraavana päivänä käydyissä keskusteluissa käytiin läpi armoa ja armon vaikutuksia ja sitä että ne ovat kokonaan eri asioita. Armo on Jumalan sydämellä, armon vaikutukset ovat meissä. Ja niin pojat lähtivät iloisella mielellä kotimatkalle.

Sana kohtalokas sai asian kuulostamaan kovin dramaattiselta... Se, että asioita välillä
sekoittaa toisiinsa, milloin enemmän ja milloin vähemmän, on väistämätöntä koska olemme
vajavaisia. Ehkäpä uskovien yhteys ja toinen toisensa tukeminen voi tässä auttaa.

[Paulus]

Historia kertoo mielenkiintoisen tapauksen Paavo Ruotsalaisen ajoilta. Pari nuorta miestä lähti pitkän taipaleen takaa tapaamaan Paavoa, kun uskonelämä ei tuntunut enää miltään. Pojat kertoivat huolensa hetimiten Paavolle, joka totesi vain ykskantaan: "Vai otti jo pois? Luotti niin paljon teihin, nuoriin miehiin?" Ei sanonut muuta, lämmitti saunan pojille ja valmisti heille yösijan. Pojat pohtivat yöntienoona, että mitä se tarkoitti: "vai otti jo pois?" Seuraavana päivänä käydyissä keskusteluissa käytiin läpi armoa ja armon vaikutuksia ja sitä että ne ovat kokonaan eri asioita. Armo on Jumalan sydämellä, armon vaikutukset ovat meissä. Ja niin pojat lähtivät iloisella mielellä kotimatkalle.

Lisäsin tuon lihavoidun, en vain ensin muistanut sitä.

[tikli]

Mutta on kohtalokasta, jos armo ja armon vaikutukset sekoitetaan toisiinsa.

Kohtalokastako? Onko siis niin, että keskeiset asiat on ymmärrettävä täydellisesti,
voidakseen pelastua?

Minun ymmärrykseni ei ole täydellistä. Uskon kuitenkin Jeesukseen.
Näitä kahta lyhyttä lausetta voisi vaikka pitää minun uskontunnustuksenani.
Riittäkö se?

Kohtalokasta se voi olla erityisesti tämän elämän kannalta. Mutta pahimmassa tapauksessa pettyy aiheetta Jumalaan ja jättää koko uskon, kun ei tunnu enää miltään. Saattaa nykyisin olla yleistäkin, kun tunteita yritetään saada aikaan vippaskonsteilla.

Historia kertoo mielenkiintoisen tapauksen Paavo Ruotsalaisen ajoilta. Pari nuorta miestä lähti pitkän taipaleen takaa tapaamaan Paavoa, kun uskonelämä ei tuntunut enää miltään. Pojat kertoivat huolensa hetimiten Paavolle, joka totesi vain ykskantaan: "Vai otti jo pois?" Ei sanonut muuta, lämmitti saunan pojille ja valmisti heille yösijan. Pojat pohtivat yöntienoona, että mitä se tarkoitti: "vai otti jo pois?" Seuraavana päivänä käydyissä keskusteluissa käytiin läpi armoa ja armon vaikutuksia ja sitä että ne ovat kokonaan eri asioita. Armo on Jumalan sydämellä, armon vaikutukset ovat meissä. Ja niin pojat lähtivät iloisella mielellä kotimatkalle.

Sana kohtalokas sai asian kuulostamaan kovin dramaattiselta... Se, että asioita välillä
sekoittaa toisiinsa, milloin enemmän ja milloin vähemmän, on väistämätöntä koska olemme
vajavaisia. Ehkäpä uskovien yhteys ja toinen toisensa tukeminen voi tässä auttaa.

Juurikin tähän sanoisin AAMEN!

Uskoisin, ettei meistä kukaan ymmärrä täysin armoa, sen laajuutta, syvyyttä ja korkeutta ja juurikin siksi, että me ihmiset olemme jokainen näiden hengellistenkin asioiden kohdalla itsessämme vajavaisia ja täydellisiksi tulemme vasta sitten, kun vajaa lakkaa ja täydellisyys kerran alkaa.

Meillä on paha tapa mittailla toinen toistamme, milloin toisen armon ymmärärtämisen vähyyttää, milloin sen runsautta, milloin lainalaisuutta ja milloin laittomuutta.

Heilumme ja hääräämme omine mittatikkuinemme ja puntareinemme, arvioimme ja arvostelemme........ ja kuitenkaan......... Jumala ei meille kenellekään antanut tällaista
mitta- ja puntarimiehen virkaa!

Vaan sanoo yksinkertaisesti ja selkeästi Sanassaan:

Snl.16 -38
16:11 Puntari ja oikea vaaka ovat Herran, hänen tekoaan ovat kaikki painot kukkarossa.

Snl 16 -92
16:11 Puntari on Herran, vaaka on Herran, hänen ovat kaikki punnukset.

Tärkeän asian ja viisauden sanoit tässä:
Taisto: "Ehkäpä uskovien yhteys ja toinen toisensa tukeminen voi tässä auttaa."

Voi kunpa me osaisimmekin arvostelemisen ja mittailemisen sijasta tulla rinnalle ja asettaa oman olkamme sinne toisen kuorman alle silloin, kun näemme, ettei joku jaksa armoon täysin luottaa tai ei jaksaa kuormaansa yksin kantaa.

Mutta ei, me vain huikimme sivusta, että ui lujempaa tai anna olla, kyllä armo kantaa ja joskus ajaudut rantaan, mutta kukaan ei tajua heittää edes pelastusrengasta, saatika heittäytyä itse aaltoihin ja mennä apuun renkaan kanssa.