Luterilaisia oppinäkemyksiä

[Charlotte]

Minulle on ollut luterilainen virkateologia epäselvää, olen ihmetellyt juuri sitä, miksi on (erityisen) papin virka seurakunnissa. Tai siis sellainen käsitys oli itselleni tullut, että kyse on jostain (erityisen, välimiehen virkaa toimittavan) papin virasta, vaikka sellaista en Raamatusta löydä.
Luterilainen oppi on muutoin lähimpänä sitä, mitä itse pidän oikeana (kysymys vapaasta tahdosta, sidotusta ratkaisuvallasta jne.), mutta sitten tuo pappi-asia aiheutti hämmennystä.

Mutta tuo Lutherin kirjanen toi huojennuksen, ainakaan Lutherin mielestä ei ole yleisen pappeuden lisäksi jotain muuta erityistä pappeutta (ikäänkuin uskova ei voisi suoraan olla yhteydessä Jumalaan Kristuksen kautta, vaan tarvittaisiin Kristuksen lisäksi joku muu välimies, pappi, Jumalan ja uskovan välillä).

[Mice]

Minulle on ollut luterilainen virkateologia epäselvää, olen ihmetellyt juuri sitä, miksi on (erityisen) papin virka seurakunnissa. Tai siis sellainen käsitys oli itselleni tullut, että kyse on jostain (erityisen, välimiehen virkaa toimittavan) papin virasta, vaikka sellaista en Raamatusta löydä.
Luterilainen oppi on muutoin lähimpänä sitä, mitä itse pidän oikeana (kysymys vapaasta tahdosta, sidotusta ratkaisuvallasta jne.), mutta sitten tuo pappi-asia aiheutti hämmennystä.

Mutta tuo Lutherin kirjanen toi huojennuksen, ainakaan Lutherin mielestä ei ole yleisen pappeuden lisäksi jotain muuta erityistä pappeutta (ikäänkuin uskova ei voisi suoraan olla yhteydessä Jumalaan Kristuksen kautta, vaan tarvittaisiin Kristuksen lisäksi joku muu välimies, pappi, Jumalan ja uskovan välillä).

Samanlaisia "välimiehiä" on havaittavissa monissa kristillisissä piireissä. Jos ei olla erityisiä pappeja, niin ainakin erityisiä profeettoja ja uusia apostoleja, jotka omasta mielestään ovat saaneet suuremman ymmärryksen ja ovat "kanavina" Jumalan maailmoihin. Molemmissa tapauksissa lienee kyse ihmisen himosta hallita muita.

Tasapainon vuoksi luterilaisuuden eduksi on lausuttava se, että kriittisyys on siellä usein sallittua. Se kummunnee ajatuksesta ja käsityksestä, että ihminen on loppuun asti erehtyväinen ja syntinen. Siksi myös ihmisten kirjaamia oppeja on saanut kritisoida. Kaikkialla ei ole noin hyvin asiat.

[Taisto]

Minulle on ollut luterilainen virkateologia epäselvää, olen ihmetellyt juuri sitä, miksi on (erityisen) papin virka seurakunnissa. Tai siis sellainen käsitys oli itselleni tullut, että kyse on jostain (erityisen, välimiehen virkaa toimittavan) papin virasta, vaikka sellaista en Raamatusta löydä.
Luterilainen oppi on muutoin lähimpänä sitä, mitä itse pidän oikeana (kysymys vapaasta tahdosta, sidotusta ratkaisuvallasta jne.), mutta sitten tuo pappi-asia aiheutti hämmennystä.

Mutta tuo Lutherin kirjanen toi huojennuksen, ainakaan Lutherin mielestä ei ole yleisen pappeuden lisäksi jotain muuta erityistä pappeutta (ikäänkuin uskova ei voisi suoraan olla yhteydessä Jumalaan Kristuksen kautta, vaan tarvittaisiin Kristuksen lisäksi joku muu välimies, pappi, Jumalan ja uskovan välillä).

Pappeus, liturgia ja mm. alttari ovat kopioita vanhasta liitosta.
On sekoitettu uskonnollisuutta mukaan uskoon näillä tavoilla, välittämättä siitä että
Jeesus sanoi että Jumalan valtakunta ei tule näkyvällä tavalla. Ja vaikka
vanhan liiton toimitukset on lakkautettu.

Alttarin uskonnollisuus tulee esiin esim ev.lut. "sanakirjasta":
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Alttari

[Mice]

Minulle juuri tuollaiset horinat marttyyrien haudoilla kyykkimisistä ja reliikeistä edustavat jotain sellaista mitä en voi koskaan käsittää. Enkä usko, että tarvitseekaan käsittää. Ihan joutavanpäiväisiä höpinöitä.

Ja ihan ääneen olen uskaltanut näitä asioita kyseenalaistaa. Luterilaisena. Mutta enhän olekaan pappi... eiku siis pastori.
Jos olisin, niin saisin potkut. Evankeliumin ja Raamatun vääntämisestä mutkalle ei saa potkuja, mutta kirkon ihmisperäisiä oppeja vastustaessa se on todennäköisempää. Onneksi rivijäsenet saavat edelleen kiekua aika vapaasti. Kirkolla ei ole varaa potkia meitä ulos.

Lisäys: Jännä, että aiemmin päivällä kävin erään kirkosta eronneen luterilaisen kanssa keskustelua juuri luterilaisuudesta ja sen ytimestä. Sen varmasti moni kokee hyvin eri tavalla. Lainaan omaa vanhaa kirjoitustani tuosta yläpuolelta:

Minun luterilainen oppinäkemykseni on se, että vain Jeesus pystyy minut pelastamaan tästä viheliäisestä kuoleman ruumiista.

[Paulus]

Pappeus, liturgia ja mm. alttari ovat kopioita vanhasta liitosta.
On sekoitettu uskonnollisuutta mukaan uskoon näillä tavoilla, välittämättä siitä että
Jeesus sanoi että Jumalan valtakunta ei tule näkyvällä tavalla. Ja vaikka
vanhan liiton toimitukset on lakkautettu.

Tästä voidaan olla yhtä mieltä. Mutta se saattaa olla monelle yllätys, että lähes kaikkiin suuntiin levinnyt "karismaattinen" ylistysoppi perustuu erityisesti Vanhan liiton teologiaan.

[Jees-mies]

Helluntai-karismaattisuudessakin on tosiaan havaittavissa liturgia. Se on vain muodoltaan ikään kuin vapaampi.

Alkulaulu
Rukous
Laulua
(Maallikon tai muun ei-pastorin esittämä "pieni" puhe)
Laulua
Saarna eli "pääpuhe"
Laulua
Rukousta tms.
Loppulaulu/rukous/siunaus

Liturgisina eleinä seurakunta suorittaa seisomaannousuja, "amen" ja "halleluja"- huutoja ja mahdollisesti taputuksia. ("Eiks meil ookki mahtava Herra, annetaan aplodit Jeesukselle!")

[Taisto]

Helluntai-karismaattisuudessakin on tosiaan havaittavissa liturgia. Se on vain muodoltaan ikään kuin vapaampi.

Alkulaulu
Rukous
Laulua
(Maallikon tai muun ei-pastorin esittämä "pieni" puhe)
Laulua
Saarna eli "pääpuhe"
Laulua
Rukousta tms.
Loppulaulu/rukous/siunaus

Liturgisina eleinä seurakunta suorittaa seisomaannousuja, "amen" ja "halleluja"- huutoja ja mahdollisesti taputuksia. ("Eiks meil ookki mahtava Herra, annetaan aplodit Jeesukselle!")

Samaa mieltä, ja harmi kyllä, sama liturgia lyhennettynä tuppaa olemaan myös
pienemmissä tupakokouksissa yms. Kummallista ettei siitä voida olla vapaita
ja vain vapaasti keskustella hengellisistä asioista.

Ehkä se helluntailaisuus tai muu -laisuus täytyy aina olla kokoontumisen runkona...

Mutta hauska tavata pitkästä aikaa myös sinut, Jees-mies

[Mice]

Minulle liturgia tai suunniteltu kokousrunko ei edusta uskonnollisuutta. Minusta se uskonnollisuus asuu sydämessä ja ulostuu milloin mitenkin. Jeesuskin asetti asioita. Ei kaikki järjestys ja etukäteen sopiminen ole vanhaa liittoa ja uskontoa.

Mutta ei jaksa tässä ketjussa nyt keskittyä uskonnollisuuden määritelmään. Muualla olen sitä jo aika paljon tehnyt.

[Paulus]

Minusta se uskonnollisuus asuu sydämessä ja ulostuu milloin mitenkin.

Puutun tähän vielä, koska olen asiaa vuosikausia pohtinut. Käsitykseni mukaan uskonnollisuutta edustaa kaikki se, millä ihminen itsestään käsin pyrkii saavuttamaan Jumalan suosion. Pelastava usko on tämän vastakohta, koska se ei rakennu ihmisen suoritusten varaan, vaan turvaa kaikessa armoon ja täysin valmiiksi tehtyyn pelastukseen, johon ei ole mitään lisättävissä.

[Jees-mies]

Minulle liturgia tai suunniteltu kokousrunko ei edusta uskonnollisuutta.

Taitaa liioitellen sanottuna olla niin, että yli 1,5:n ihmisen säännöllinen kokoontuminen vaatinee jonkinlaisen järjestyksen. Sen muoto sitten ehkä vaihtelee.

Itselleni liturgia (tästä saisi varmaan aikaan laajan ja erillisen aihepiirinsä) ei myöskään edusta nykyään mitäään kahletta tai uskonnollisuutta. Ajattelen, että sunnuntaisin tuttu ja turvallinen rakenne on paikallaan, kun isompi joukko seurakuntaa kokoontuu yhteen. 

Samaa mieltä, ja harmi kyllä, sama liturgia lyhennettynä tuppaa olemaan myös pienemmissä tupakokouksissa yms. Kummallista ettei siitä voida olla vapaita
ja vain vapaasti keskustella hengellisistä asioista.

Ehkä se helluntailaisuus tai muu -laisuus täytyy aina olla kokoontumisen runkona...

En siis tosiaan pidä seurakunnan kokoontumisen järjestystä mitenkään huonona asiana. Joskus vaan on huvittanut, kun sellaisen olemassaoloa ei tunnusteta, vaan mielletään oma toiminta "spontaaniksi", vaikka selkeä runko ja järjestys ovat olemassa.

Tunnistan kyllä tuonkin ilmiön, että raamattupiireistä ja muista kerhoista voi muodostua kankeahkoja "pienoisjumalanpalveluksia", jos niitä pyritään vetämään läpi jonkinlaisella takuuvarmalla kokousmuotilla. Ehkä tällainen tilanne syntyy varsinkin silloin, jos paikalla on toisilleen tuntematonta väkeä eikä oikein tiedetä, miten päin pitäisi olla.

Mutta hauska tavata pitkästä aikaa myös sinut, Jees-mies

No, muistin eräänä päivänä olevani foorumin ylläpitäjäkin ja kaikkea... 

[Paulus]

No, muistin eräänä päivänä olevani foorumin ylläpitäjäkin ja kaikkea...  :-

Toivottavasti muisti ei enää pätki tällä kohtaa…

[Charlotte]

Itse käytän sanaa omavanhurskaus siitä, kun ihminen pyrkii omilla tekemisillään saavuttamaan pelastuksen.

Uskonnollisuudella ajattelen sellaista "kulttuurikristillisyyttä", missä ei sinänsä kiinnosta kristinuskon sanoma, mutta saatetaan silti käydä kirkossa kulttuurin takia. Ehkä se on samaa kuin tapakristillisyys.
Teeskentely, ulkokultaisuus on mielestäni myös uskonnollisuutta.

[Paulus]

Itse käytän sanaa omavanhurskaus siitä, kun ihminen pyrkii omilla tekemisillään saavuttamaan pelastuksen.

Uskonnollisuudella ajattelen sellaista "kulttuurikristillisyyttä", missä ei sinänsä kiinnosta kristinuskon sanoma, mutta saatetaan silti käydä kirkossa kulttuurin takia. Ehkä se on samaa kuin tapakristillisyys.
Teeskentely, ulkokultaisuus on mielestäni myös uskonnollisuutta.

Tässä on mielestäni syvällisemmänkin pohdinnan paikka. Nimittäin tuo kirkossa käynti ja tapakristillisyys rajataan turhan usein vain luterilaisuuteen, vaikka sitä esiintyy kaikkialla laidasta laitaan. Myös omassa elämässä. Tämä havainto perustuu omaankin pitkäaikaiseen" kokemukseeni "kummastakin leiristä".

Kristikuntaan on aivan turhaan vakiintunut käsitys siitä, että Jeesuksen ajan fariseukset olisivat olleet tietoisesti uskonnollisia teeskentelijöitä. Kuva on kuitenkin liian mustavalkoinen ja suurelta osin väärä. Olen maininnut aiheesta kirjoitetun kirjan "Farisealaisuus ja kristillisyys", uudempi painos "Kristinusko ja fariseukset". Kirjoittaja, prof. Hugo Odeberg, valaisee siinä oivallisesti (ja joidenkin mielestä kiusallisesti) farisealaisuuden todellista olemusta.

[Charlotte]

Itse käytän sanaa omavanhurskaus siitä, kun ihminen pyrkii omilla tekemisillään saavuttamaan pelastuksen.

Uskonnollisuudella ajattelen sellaista "kulttuurikristillisyyttä", missä ei sinänsä kiinnosta kristinuskon sanoma, mutta saatetaan silti käydä kirkossa kulttuurin takia. Ehkä se on samaa kuin tapakristillisyys.
Teeskentely, ulkokultaisuus on mielestäni myös uskonnollisuutta.

Tässä on mielestäni syvällisemmänkin pohdinnan paikka. Nimittäin tuo kirkossa käynti ja tapakristillisyys rajataan turhan usein vain luterilaisuuteen, vaikka sitä esiintyy kaikkialla laidasta laitaan. Myös omassa elämässä. Tämä havainto perustuu omaankin pitkäaikaiseen" kokemukseeni "kummastakin leiristä".

Kristikuntaan on aivan turhaan vakiintunut käsitys siitä, että Jeesuksen ajan fariseukset olisivat olleet tietoisesti uskonnollisia teeskentelijöitä. Kuva on kuitenkin liian mustavalkoinen ja suurelta osin väärä. Olen maininnut aiheesta kirjoitetun kirjan "Farisealaisuus ja kristillisyys", uudempi painos "Kristinusko ja fariseukset". Kirjoittaja, prof. Hugo Odeberg, valaisee siinä oivallisesti (ja joidenkin mielestä kiusallisesti) farisealaisuuden todellista olemusta.

Luin hiljattain myös tuosta farisealaisuudesta, että siinä ei ollut kyseessä teeskentely, vaan päinvastoin he kiivailivat Jumalan ja Jumalan sanan puolesta, sen ymmärryksen perusteella mitä heillä asioista oli.

Ajattelen tuolla teeskentelyllä ehkä enemmänkin sitä, että teeskennellään muille ihmisille. Ihmiselle voi tulla esim. muiden uskovien kanssa yhteydessä ollessa tarve näyttää jotenkin "pyhältä" ja hyvältä ihmiseltä,
halu näyttää itsestään parempaa kuvaa mitä todellisuus on. Olen itse usein syyllistynyt tuollaiseen teeskentelyyn.

[Taisto]

Itse käytän sanaa omavanhurskaus siitä, kun ihminen pyrkii omilla tekemisillään saavuttamaan pelastuksen.

Uskonnollisuudella ajattelen sellaista "kulttuurikristillisyyttä", missä ei sinänsä kiinnosta kristinuskon sanoma, mutta saatetaan silti käydä kirkossa kulttuurin takia. Ehkä se on samaa kuin tapakristillisyys.
Teeskentely, ulkokultaisuus on mielestäni myös uskonnollisuutta.

Tässä on mielestäni syvällisemmänkin pohdinnan paikka. Nimittäin tuo kirkossa käynti ja tapakristillisyys rajataan turhan usein vain luterilaisuuteen, vaikka sitä esiintyy kaikkialla laidasta laitaan. Myös omassa elämässä. Tämä havainto perustuu omaankin pitkäaikaiseen" kokemukseeni "kummastakin leiristä".

Kristikuntaan on aivan turhaan vakiintunut käsitys siitä, että Jeesuksen ajan fariseukset olisivat olleet tietoisesti uskonnollisia teeskentelijöitä. Kuva on kuitenkin liian mustavalkoinen ja suurelta osin väärä. Olen maininnut aiheesta kirjoitetun kirjan "Farisealaisuus ja kristillisyys", uudempi painos "Kristinusko ja fariseukset". Kirjoittaja, prof. Hugo Odeberg, valaisee siinä oivallisesti (ja joidenkin mielestä kiusallisesti) farisealaisuuden todellista olemusta.

Luin hiljattain myös tuosta farisealaisuudesta, että siinä ei ollut kyseessä teeskentely, vaan päinvastoin he kiivailivat Jumalan ja Jumalan sanan puolesta, sen ymmärryksen perusteella mitä heillä asioista oli.

Ajattelen tuolla teeskentelyllä ehkä enemmänkin sitä, että teeskennellään muille ihmisille. Ihmiselle voi tulla esim. muiden uskovien kanssa yhteydessä ollessa tarve näyttää jotenkin "pyhältä" ja hyvältä ihmiseltä,
halu näyttää itsestään parempaa kuvaa mitä todellisuus on. Olen itse usein syyllistynyt tuollaiseen teeskentelyyn.

Samaa olen tehnyt minäkin. Kun mietin sitä, se hävettää. Ja kun vähän enemmän
pysähdyn sitä miettimään, niin alkaa kauhistuttaa kun näen että sitä tekopyhyyttä
on minussa edelleen.