Alistua Jumalan vanhurskauden alle

[Oloneuvos]

Yllä Paulus kirjoitti: "Käsitykseni mukaan jokainen lapsi syntyy tähän maailmaan Jumalan lapsena, jossain vaiheessa käy yleensä niin, että tapahtuu hengellinen kuolema ja epäusko astuu kuvioihin."

Mielestäni Raamattu käsittelee koko ihmiskuntaa joko Aadamissa tai Kristuksessa. Syntyperä ratkaisee kohtalomme ja luonnollisen syntymän kokenut pitää Jeesuksen opetuksensa mukaan syntyä uudesti voidakseen päästä sisälle Jumalan valtakunnan. Minusta tämä on hyvin perustavaa laatua oleva Uuden Testamentin opetus, josta en tahdo poiketa vaikka en kaikkea ymmärräkään.

Muuten, Paulus käytti tuossa lainaamassani paikassa merkillistä sanavalintaa "jossain vaiheessa käy yleensä niin". Entä jos ei käy niin kuin yleensä ja ihminen ei lankeakaan? Mihin hän sitten tarvitsee Kristuksen pelastustyötä ja armoa? Jätän tämän pohdittavaksi?

[Paulus]

Muuten, Paulus käytti tuossa lainaamassani paikassa merkillistä sanavalintaa "jossain vaiheessa käy yleensä niin". Entä jos ei käy niin kuin yleensä ja ihminen ei lankeakaan? Mihin hän sitten tarvitsee Kristuksen pelastustyötä ja armoa? Jätän tämän pohdittavaksi?

En väitä olevani tässä asiassa auktoriteetti, enkä missään muussakaan. Pohjimmiltaan minulla on halu löytää totuus ja kaikkein vähiten haluaisin sitoutua jonkun ryhmän tai jonkun kellokkaan näkemykseen.

Tuota ongelmaksi koettua asiaa on täällä käsitelty jo aiemmin, olikohan "Pelastus ilman uudestisyntymistä". Siellä muistaakseni keskusteltiin siitä mahdollisuudesta, että joku voisi säilyttää lapsenuskonsa elämän loppuun asti. Olen tuntenut ainakin kaksi henkilöä, jotka kertoivat aina uskoneensa, enkä sitä heidän kohdallaan voinut epäillä. Etsin tuon keskustelun, jos löydän.

Täällä aiheesta on peräti 12 sivua:
http://puimatanner.net/index.php?topic=194.msg8554#msg8554

[kalamos]

Tuskinpa hän kertoo tehneensä ratkaisun ottaa pelastusrankaasta kiinni. Hätä saa sen tekemään.

Mutta varmastikin kertoo siitä,
kuinka hän otti kiinni pelastusrenkaasta.

Siitäkin on hyvä kertoa,
että me kaikki olemme hukkuvassa laivassa,
jos emme vielä ole siirretyt pelastusveneeseen.

[Paulus]

Muuten, Paulus käytti tuossa lainaamassani paikassa merkillistä sanavalintaa "jossain vaiheessa käy yleensä niin". Entä jos ei käy niin kuin yleensä ja ihminen ei lankeakaan? Mihin hän sitten tarvitsee Kristuksen pelastustyötä ja armoa? Jätän tämän pohdittavaksi?

Ei kait sellaista ihmista olekaan, joka ei lankeaisi (lankeamisen ei tarvitse olla mitään rajua, synnintunto saattaa syntyä pienestä epäpuhtaasta ajatuksesta). Mutta tietyissä olosuhteissa voi olla sisimpään iskostunut käsitys, että aina saa tulla armoistuimen eteen päivittäin. Pidän täysin mahdollisena sitä, että lapsenusko saattaa kantaa läpi elämän, kuten edesmennyt ystäväni kertoi. Hän sanoi, että hänellä ei ole uskoontulokokemusta, koska hän on aina uskonut. Mielestäni hänen elämänsä kertoi siitä, että hänen uskonsa kantoi hedelmää. Myös hänen poikansa vahvisti asian.

Suviseurapuheissa joku isä kertoi olleensa 5-vuotiaan poikansa kanssa kahdestaan autoajelulla. Poika istui hänen vieressään ja sanoi yht'äkkiä isälle, että tärkeintä elämässä on syntien anteeksiantamus. Tottakai se oli seuroissa opittua, mutta se oli pojan sydämeen syöpynyt toivottavasti lähtemättömästi. Uskon, että lapsuuden usko voi kantaa perille asti riippumatta siitä, millaisia kokemuksia matkalla on.

[Oloneuvos]

Muuten, Paulus käytti tuossa lainaamassani paikassa merkillistä sanavalintaa "jossain vaiheessa käy yleensä niin". Entä jos ei käy niin kuin yleensä ja ihminen ei lankeakaan? Mihin hän sitten tarvitsee Kristuksen pelastustyötä ja armoa? Jätän tämän pohdittavaksi?

Ei kait sellaista ihmista olekaan, joka ei lankeaisi (lankeamisen ei tarvitse olla mitään rajua, synnintunto saattaa syntyä pienestä epäpuhtaasta ajatuksesta). Mutta tietyissä olosuhteissa voi olla sisimpään iskostunut käsitys, että aina saa tulla armoistuimen eteen päivittäin. Pidän täysin mahdollisena sitä, että lapsenusko saattaa kantaa läpi elämän, kuten edesmennyt ystäväni kertoi. Hän sanoi, että hänellä ei ole uskoontulokokemusta, koska hän on aina uskonut. Mielestäni hänen elämänsä kertoi siitä, että hänen uskonsa kantoi hedelmää. Myös hänen poikansa vahvisti asian.

Suviseurapuheissa joku isä kertoi olleensa 5-vuotiaan poikansa kanssa kahdestaan autoajelulla. Poika istui hänen vieressään ja sanoi yht'äkkiä isälle, että tärkeintä elämässä on syntien anteeksiantamus. Tottakai se oli seuroissa opittua, mutta se oli pojan sydämeen syöpynyt toivottavasti lähtemättömästi. Uskon, että lapsuuden usko voi kantaa perille asti riippumatta siitä, millaisia kokemuksia matkalla on.

Me puhumme nyt mitä ilmeisemmin eri asioista. Minä lähdin liikkeelle siitä kirjoituksesi synnyttämästä ajatuksesta, että olisimme syntyessämme syntyperältämme synnittömiä Jumalan lapsia, jotka sitten menettäisimme lapsioikeutemme tekosynteihin langettuamme. Monille ihmisille näyttää olevan kovin tärkeää synnymmekö maailmaan hyvinä vai pahoina, mutta onko sillä suurtakaan merkitystä jos syntyperämme ratkaisee iankaikkisuuskohtalomme eikä hyvyys tai pahuus? Voimme toki päätellä ja Raamatulla perustella, että tehtyämme tekosyntejä meistä tuli syntisiä ("kaikki ovat syntiä tehneet", "kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet"), mutta kyllä ymmärrykseni mukaan me olemme syntisiä ennen kaikkea siksi, koska olemme syntyneet väärään sukuun. Ei vain tekomme vaan myös olemuksemme on syntinen, vieläpä täysin peruttamattomalla tavalla. Turmeltunutta luontoamme ei voida korjata eikä parantaa, siksipä sen on kuoltava. Synnin varsinainen olemus ei tule ihmiseen syntiä tekemällä vaan päinvastoin se asuu meissä perittynä ja synnyttää synnin teot. "Kun käskysana tuli, niin synti virkosi". Synti virkosi! Heräsi! Meihin se ei tullut ulkopuolelta kuten Aadamiin, joka myi meidät synnin alaisuuteen. "Synti virkosi ja minä kuolin". Tarvittiin toinen kantasuvun edustaja, ihminen josta tuli viimeinen Aadam. Aadamissa perimme kirouksen ja kuoleman, Kristuksessa siunauksen ja elämän.

Uskon useimpien uskovaisten käsittävän syntiasian sen suuntaisesti kuin tuossa kirjoitin. Toki olen tavannut aivan toisellakin tavalla asian ymmärtäneitä ihmisiä eikä minulla kuitenkaan ole syytä epäile heidänkään lapsioikeuttaan... Olen niin väsynyt että pohdin oliko tässä tekstissäni mitään ymmärrettävää?

[Paulus]

Minä lähdin liikkeelle siitä kirjoituksesi synnyttämästä ajatuksesta, että olisimme syntyessämme syntyperältämme synnittömiä Jumalan lapsia, jotka sitten menettäisimme lapsioikeutemme tekosynteihin langettuamme.

Olen ilmaissut itseäni väärin, jos siitä noin olet ymmärtänyt. Kukaan ei synny tähän maailmaan synnittömänä, mutta jokainen syntyy sovitettuun maailmaan (2. Kor. 5:19). Nyt ajattelen niin, että ihminen menettää sovituksen tuoman "edun" ainoastaan epäuskonsa vuoksi, mutta lapsella ei vielä ole tätä "epäuskon kykyä".

En tiedä, opetetaanko missään näin, jos olen väärässä, niin häpeä olkoon minun.

[Jopo]

Oloneuvos

-- ymmärrykseni mukaan me olemme syntisiä ennen kaikkea siksi, koska olemme syntyneet väärään sukuun. Ei vain tekomme vaan myös olemuksemme on syntinen, vieläpä täysin peruttamattomalla tavalla. Turmeltunutta luontoamme ei voida korjata eikä parantaa, siksipä sen on kuoltava. Synnin varsinainen olemus ei tule ihmiseen syntiä tekemällä vaan päinvastoin se asuu meissä perittynä ja synnyttää synnin teot. "Kun käskysana tuli, niin synti virkosi". Synti virkosi! Heräsi! Meihin se ei tullut ulkopuolelta kuten Aadamiin, joka myi meidät synnin alaisuuteen. "Synti virkosi ja minä kuolin". Tarvittiin toinen kantasuvun edustaja, ihminen josta tuli viimeinen Aadam. Aadamissa perimme kirouksen ja kuoleman, Kristuksessa siunauksen ja elämän.

Uskon useimpien uskovaisten käsittävän syntiasian sen suuntaisesti kuin tuossa kirjoitin. Toki olen tavannut aivan toisellakin tavalla asian ymmärtäneitä ihmisiä eikä minulla kuitenkaan ole syytä epäile heidänkään lapsioikeuttaan... Olen niin väsynyt että pohdin oliko tässä tekstissäni mitään ymmärrettävää?

Mielestäni asia on juuri noin. Hyvä kiteytys.

Itse olen myös sitä mieltä, ettei meillä ole syytä epäillä toisten lapsioikeutta. Vaikka asioista oltaisiinkin joissain tai monissakin kohdin eri mieltä. Ja että käsitettä "harhaoppi" pitää käyttää erityisen säästeliäästi. Ellei sitten ole kyse ihan perusteisiin liittyvästä asiasta. Kuten esim. Jeesuksen sovitustyön kieltämisestä, tai Hänestä ainoana tienä iankaikkiseen elämään.

Ps.
Joko sinulla Oloneuvos oli se joku operaatio josta toisaalla oli mainintaa? Että kuinka olet selvinnyt ja mikä on vointi?

[Jopo]

Tuskinpa hän kertoo tehneensä ratkaisun ottaa pelastusrankaasta kiinni. Hätä saa sen tekemään.

Mutta varmastikin kertoo siitä,
kuinka hän otti kiinni pelastusrenkaasta.

Siitäkin on hyvä kertoa,
että me kaikki olemme hukkuvassa laivassa,
jos emme vielä ole siirretyt pelastusveneeseen.

Kyllä, juuri tuo on tärkeää, että ymmärrettäsiiin tilanteemme. Että  ilman evankeliumia ollaan hukkumassa. Uskosta osaton ihminenhän pyrkii pärjäämään niin kauan 'omillaan' ilman Jumalaa kuin mahdollista. Hädässä olevaa hukkuvaa ei tarvinne kauheasti patistella ottaman kiinni pelastusrenkaasta. Rohkaista siihen voi, että siinä on ainoa mahdollisuus pelastua kauhealta (tukehtumis) kuolemalta.

Kuvakielen käyttö voi olla monesti valaisevaa. Siinä on kyllä vaaransakin. Ajatukset voivat saada siitä myös väärän suunnan ja tulkinnan. Voisiko ajatella niin, että Jumalan sana on se pelastusrengas ja usko on se käsi jolla siihen tartutaan? Ja uskokin on lahja, joka tulee Kristuksen sanan kuulemisesta.

[Jopo]

'Avaisitko Paulus hieman tuota vielä. Onko vain jompikumpi armosta vai molemmat?'

Hyvä kysymys. Mielestäni kumpikin ovat armosta. Pelastus on valmistettu meille jo 2000 vuotta sitten. Pelastuminen puolestaan on jokaiselle henkilökohtainen.
- -
Lutherkin opetti tätä pelastuksen vastaanottamisen välttämättömyyttä. Nyt en tähän hätään löydä ko. tekstiä, mutta se löytynee aikanaan.

Omasta kokemuksestani olen kertonut, etten vielä tullut Jumalan lapseksi "tahdonratkaisun" myötä, vaan se oli kohdallani "synnytystuskien" alku.

Ekahelluntaina "ratkaisu" sijoittunee ajallisesti sydämeen saadun piston ja kasteen väliin: "jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin…"

Hyvä, jos ajattelet myöskin "pelastumisen" henkilökohtaisena asiana olevan armosta.

Toki pelastukseen kuuluu sen valmistaminen Jeesusken ristintyön kautta ja sitten sen vastaanottaminen. Muutenhan koko evankeliumin julistus olisi turhaa. Siitä ei liene kenelläkään epäselvyyttä tai erimielisyyttä. Enkä ainakaan ole tahtonut sitä missään vaiheessa kyseenalaistaa - jos joku olisi niin ymmärtänyt.

Toki Luther opetti siitä samoin. Hän opetti myös, että kaikki liikahdukset Jumalan suuntaan on Jumalan armoa ja vaikutusta. Myöskin ihmisen tahdon kääntyminen. Miten muuten se voisi ollakaan, kun luonnollinen lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, ei ota vastaan Jumalan puhetta, pitää sitä hullutuksena, eikä voi sitä ymmärtää(1.Kor.2)?

Helluntaina Pietarin julistus, Jumalan sana, sai aikaan piston kuulijoiden sydämessä. He näkivät olevansa hukkumassa ja pyysivät saada tietää miten siitä tilanteesta voi pelastua. Ja joka sitä janosi ja tarvitsi otti vaarin Pietarin kehoituksesta. Mielestäni Jumalan sana sai aikaan tuon muutoksen sydmissä.

[kalamos]

Voisiko ajatella niin, että Jumalan sana on se pelastusrengas ja usko on se käsi jolla siihen tartutaan? Ja uskokin on lahja, joka tulee Kristuksen sanan kuulemisesta.

Numero yksi on kääntyminen.
Mitään ei tapahdu, ellemme käänny ja suostu kohtaamaan Jumalaa.

Siis usko on tuon kohtaamisen seuraus - ei syy.

Kun Jumala saa sovittaa meidät,
niin silloin me olemme Jeesuksen veren suojassa.
Tämän suojan tehoon ei millään tavoin vaikuta meidän uskomme/epäuskomme. 

Monessa Israelin kodissa Egyptissä varmastikin pelättiin kovasti,
että entäpä jos verensively oven pihtipieliin ei tehoakaan.

Mutta täysin riippumatta siitä, oliko tuon oven sisäpuolelle epäusko vai usko,
kuolema ei tullut siihen taloon, jonka oven pihtipielet oli sivelty Jeesuksen verellä.

Täysin riippumatta siitä, oliko myrkkykäärmeen pureman saanut
epäilevä ja epäuskoinen, hän sai uuden elämän,
jos nosti katseensa puuhun ripustettuun vaskikäärmeeseen.

Meidän tarvitsee vain nostaa katseemme Golgatan puuhun ripustettuun
Jumalan Ainokaiseen Poikaan, Jumalan Teurastettuun Karitsaan,
ja silloin me olemme pelastetut, syntyneet uudesti ylhäältä Hengestä.
Silloin me olemme siirretyt kuolemasta Elämään.
Silloin me kuulumme joukkoon, josta Jeesus sanoi:
He eivät ikinä huku.

Monen uskovan ihmisen uusi elämä on alkanut rukouksella:
Jumala, jos sinä olet olemassa ...

[Paulus]

Hyvä, jos ajattelet myöskin "pelastumisen" henkilökohtaisena asiana olevan armosta.

Näin olen mielestäni koko ajan ajatellut. Ehkä hämmennystä on aiheuttanut se, että pidän pelastusta ja pelastumista eri asioina. Pelastus on valmistettu (kaikille) jo 2000 vuotta sitten. Pelastuminen sen sijaan on jokaiselle henkilökohtainen prosessi. Sanon sitä prosessiksi vaikka syntyminen itse asiassa tapahtuu silloin, kun Jumalan armon vastaanottaminen tapahtuu. Moni uskova vaan ei osaa määritellä pelastumisensa hetkeä.

[Jopo]

Voisiko ajatella niin, että Jumalan sana on se pelastusrengas ja usko on se käsi jolla siihen tartutaan? Ja uskokin on lahja, joka tulee Kristuksen sanan kuulemisesta.

Numero yksi on kääntyminen.
Mitään ei tapahdu, ellemme käänny ja suostu kohtaamaan Jumalaa.

Siis usko on tuon kohtaamisen seuraus - ei syy.

Kun Jumala saa sovittaa meidät,
niin silloin me olemme Jeesuksen veren suojassa.
Tämän suojan tehoon ei millään tavoin vaikuta meidän uskomme/epäuskomme. 

Monessa Israelin kodissa Egyptissä varmastikin pelättiin kovasti,
että entäpä jos verensively oven pihtipieliin ei tehoakaan.

Mutta täysin riippumatta siitä, oliko tuon oven sisäpuolelle epäusko vai usko,
kuolema ei tullut siihen taloon, jonka oven pihtipielet oli sivelty Jeesuksen verellä.

Täysin riippumatta siitä, oliko myrkkykäärmeen pureman saanut
epäilevä ja epäuskoinen, hän sai uuden elämän,
jos nosti katseensa puuhun ripustettuun vaskikäärmeeseen.

Meidän tarvitsee vain nostaa katseemme Golgatan puuhun ripustettuun
Jumalan Ainokaiseen Poikaan, Jumalan Teurastettuun Karitsaan,
ja silloin me olemme pelastetut, syntyneet uudesti ylhäältä Hengestä.
Silloin me olemme siirretyt kuolemasta Elämään.
Silloin me kuulumme joukkoon, josta Jeesus sanoi:
He eivät ikinä huku.

Monen uskovan ihmisen uusi elämä on alkanut rukouksella:
Jumala, jos sinä olet olemassa ...

'Jumala, jos sinä olet olemassa..' Mistä tuo hapuilu Jumalan puoleen tulee? "Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä". Heb.11 sanoo jopa niinkin, että "Se joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa että Jumala on".

Mielestäni usko ja kääntyminen liittyvät kiinteästi toisiinsa. Ja pikemminkin niinpäin, että kääntymys seuraa uskoa. Usko saa aikaan kääntymysta ja parannusta. Sitähän tarvitsee uskovakin yhä uudelleen. Niiniveläisistä sanotaan:"He tekivät parannuksen Joonan saarnan vaikutuksesta". Kaiketi siksi, koska uskoivat mitä saarnattiin? Samoin käy yhä uudelleen missä evankelumiin uskotaan.

'Meidän tarvitsee vain nostaa katseemme Golgatan puuhun ripustettuun Jumalan Ainokaiseen Poikaan, Jumalan Teurastettuun Karitsaan, ja silloin me olemme pelastetut', aivan oikein - se on uskoa. Tuon katseen nostamisen saa aikaan evankeliumin synnyttämä usko.

Kun Jumalalle vihamielisestä, lihallisesta, hengellisesti kuolleesta, luonnostaan evankeliumia ymmärtämättömästä, sitä hullutuksena pitävästä tulee Jeesukseen uskova, miksi siitä halutaan väen väkisin ottaa itselle sittenkin se ratkaiseva osuus? Lutherin sanoin siinä jäädään salaylpeiksi.

Todistuspuheissa niin usein kuultu: "Minä" tein..". Joskus sentään niinkin, että "sain armon uskoa ja kääntyä Jumalan puoleen". Jälkimmäisessä sielu lepää, ja katse kiinnittyy yksin Jeesukseen. Edellisessä taas enemmän ihmiseen.

 

[Paulus]

Uskosta puhuttaessa unohtuu usein se tosiasia, että uskoa on useammanlaista. Kaikki usko ei ole pelastavaa uskoa, on jumalattoman uskoa ja on uskoa, joka johtaa pelastukseen. Viimeksi mainitusta on oiva esimerkki sadanpäämies Kornelius. Ap. t. 10 luvussa hänestä kerrotaan asioita, joita meidän aikanamme pidettäisiin ilman muuta kristityn ja Jumalan lapsen tuntomerkkeinä. Hän ei kuitenkaan vielä omistanut pelastavaa uskoa. Hänen rukouksensa ja almunsa olivat "tulleet muistoon Jumalan edessä". Enkeli ilmoitti hänelle, että Pietari on puhuva hänelle sanoja "joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi" (Ap. t. 11:14).

Olen sitä mieltä, että ihminen ei voi valita pelastuksensa hetkeä, siis sitä, jolloin hän saa pelastavan uskon. Sitä ei aina saada "ratkaisun" hetkellä, vaan se on täysin Jumalan suvereeni teko, joka tapahtuu Jumalan säätämällä ajalla. Ihmiseltä kyllä kysytään "tahdotko".

Inhimillisessä elämässä on tästä esikuvia. Joskus meitä kutsutaan esim. juhliin, mutta meitä ei viedä sinne väkisin, vaan kutsuun on vastattava. Usein perintökin on asia, joka ei muodostu millään tavoin perillisen ansioista, vaan siitä, että perinnön saaja on perinnön jättäjän sukua. Tuskinpa näissä tapauksessa kukaan väittää, että menin juhliin tai sain perinnön, koska ratkaisin asian niin.

Ratkaisu-sana tuntuisi luontevammalta kielteisissä tapauksissa. Esim. sillä tavoin, että kutsuttu sanoo: "ja minähän en sen juhliin mene" tai "minähän en sen tyypin rahoja ole vailla". Jumalan kutsuun vastataan usein juuri edellisen esimerkin tapaisesti. Mutta on olemassa sanonta, että "se, mikä on tarjottu, on annettu".

[kalamos]

'Jumala, jos sinä olet olemassa..' Mistä tuo hapuilu Jumalan puoleen tulee? "Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä". Heb.11 sanoo jopa niinkin, että "Se joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa että Jumala on".

Mielestäni usko ja kääntyminen liittyvät kiinteästi toisiinsa. Ja pikemminkin niinpäin, että kääntymys seuraa uskoa. Usko saa aikaan kääntymysta ja parannusta. Sitähän tarvitsee uskovakin yhä uudelleen. Niiniveläisistä sanotaan:"He tekivät parannuksen Joonan saarnan vaikutuksesta". Kaiketi siksi, koska uskoivat mitä saarnattiin? Samoin käy yhä uudelleen missä evankelumiin uskotaan.

No, minä uskon Raamatun ilmoitukseen,
joka laittaa asiat tähän järjestykseen:
Kääntykää ja uskokaa evankeliumi!

Natanael sai kuulla Jeesuksesta,
mutta ei uskonut, että Nasaretista voisi tulla mitään hyvää.
Hän kuitenkin epäuskostaan huolimatta tuli Filippuksen kanssa Jeesuksen tykö.
Ja tuossa kohtaamisessa Natanaelissa syntyi usko,
jonka hän kajautti samantien ilmoille:
"Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas".

Siis me nimenomaan tulemme Jeesuksen tykö
koska Jumala Henki vetää meitä.
Mutta ei meillä tuossa hetkessä vielä mitään uskoa ole.

Usko on kääntymisen seuraus.
Ja sitten tuo usko saa meissä aikaan tekoja.

Siis Hebrealaiskirjeen kirjoittaja jatkaa lainaamaasi kohtaa
kertoen uskonsankareista, mitä he tekivät.
Uskon kautta Nooa rakensi arkin
mutta toki oli uskonut Jumalaan jo sitä ennen.

[Oloneuvos]

Kuvakielen käyttö voi olla monesti valaisevaa. Siinä on kyllä vaaransakin. Ajatukset voivat saada siitä myös väärän suunnan ja tulkinnan.

Raamatussa on runsaasti kuvakieltä (allegoriaa) eli vertauskuvallista kerrontaa.

Vakaa käsitykseni on, että Raamatun opit rakentuvat selkeästi julistettujen tosiasiain varaan, ei vertauskuvien varaan. Vertauskuvien tehtävät -nehän ovat tulkinnallista sanaa-  on rikastuttaa julistusta ja auttaa meitä ymmärtämään asiaa eri puolilta tarkastellen (ja vähän niin kuin "meidän suunnassa" asia nähdään). Kuvakielen "liian pitkälle menevä omapäinen tulkinta" on synnyttänyt vuosisatojen saatossa monta Raamatun ilmoitukselle vierasta oppia.

Otan tähän muutaman kielikuvan Raamatusta.
"Sinun povesi on ympyriäinen malja, josta sekoviini älköön puuttuko" Kork.v 7:2.
"Sinun vihamiehesi verhotaan häpeällä" Job 8:22.
"Ja sen jälkeen minä näin: todistuksen majan temppeli taivaassa avattiin" Ilm. 15:5.
"Jumala on aurinko ja kilpi" Ps. 84:11

Raamattu on täynnä allegoriaa ja metaforaa, ei siis todellakaan mikään kuiva kirja. Mutta suljettuna kirjana se pysyy ulkopuolella oleville tottelemattomuuden lapsille. Keitäs nuo lapset sitten ovat? No he ovat tietenkin koiria (Ilm. 22:15 sen sanoo, että ulkopuolelle jäävät koirat... tästä edelleen voimme päätellä, ettei taivaassa ole ylipäätänsäkään koiria). Tässä kirjoittaessani muistui mieleeni 90-luvun alkupuolella tapaamani pappi Voitto Viro, joka perusteli jollakin raamatunpaikalla, että koirat herätetään kuolleista viimeisenä päivänä. Siksipä hän oli haudannut omat koiransa mökkinsä nurmikolle niin, että herätessään ja päänsä nostaessaan ne katsovat Jerusalemiin päin, koska Jeesus tulee sinne. Voi pyhä yksinkertaisuus (tarkoitan tuota oppia koirien ylösnousemuksesta), vai pitäisikö peräti sanoa, voi hulluuden huippua.

Joko sinulla Oloneuvos oli se joku operaatio josta toisaalla oli mainintaa? Että kuinka olet selvinnyt ja mikä on vointi?

Odotan vielä sitä sydäntoimenpidettä. Olin tänään vihoviimeisissä tutkimuksissa Meilahden sairaalassa ja tutkimuksen tuloksia arvioidaan siellä lähipäivinä. Olen käsittänyt, että tavalla tai toisella aortaläppä vaihdetaan syksyn aikana. Jos leikkaus onnistuu niin minulla on kuulema lupa odottaa laadultaan huomattavasti parempia elämän jatkopäiviä.

[Jo toinen kirjoitusvirheiden korjaus editointitilassa]