Olen pari kertaa tänä kesänä puhunut lyhyesti katuevankeliointitapahtuma ja jopa laulanut ryhmässä.
Minulle on oikeastaan aika helppoa tuollaisessa tilanteessa astua esiin.
Huomattavasti paljon vaikeampaa on puhua uskon asioista tavallisessa arkiympäristössä. Oikeastaan se on kohdallani lähes olematonta.
Juu juuri tuo, laitanko kynttilän vakan alle elinympäristössäni.
Itse asiassa en aina. Kyllä me voi kertoa että olen uskossa, jos tulee keskustelussa esille. Kerroin sen vankilassakin.
Mutta en kyllä julkisesti "julista" evankeliumia tai anna trakuja elinympäristössäni.
En ole vieläkään kertonut juutalaiselle ystävällemme ja hänen ruotsalaiselle vaimolleen uskostani. Tosin emme ole heitä tavanneetkaan sen jälkeen kun tuon huolen sain sydämelleni. Eli voin käyttää sitä tekosyynä.

Kerran olin tilanteessa missä todella kerroin uskosta juutalaiselle ystävällemme,mutta se oli lähes väistämätöntä.
Olin nähnyt hänestä unen, että kerroi hänelle että Jeesus on "God incarnate" ja halasin tätä henkilöä.
Sitten tällä henkilöllä todettiin laajasti levinnyt syöpä ja menin tapaamaan häntä sairaalassa. Silloin ei ollut kanttia olla hänelle kertomatta. Aloitin sen kertomalla uneni. En muista, mutta hän kertoi kanssa nähneeni jollain tapaa vastaavan unen.
Se oli kyllä Jumalan väliintulo.
Kun hän oli saattohoidossa eikä hänestä ollut paljon mitään jäljellä, silloin suoraan otin häntä kädestä kiinni ja puhuin hyvin suoraan Jeesuksesta ja että Jeesus ei jätä häntä yksin.
Siinä tilanteessa oli niin peloissani, että lähinnä vapisin, kun peloitti kohdata niin haurasta ja sairasta ihmistä. Yritin piiloutua verhon taakse kun mieheni tapasi häntä, mutta Herra kovisteli minut piilopaikasta ulos.

Hänellä oli myös ystäväpariskunta, joka kävin kaikkea läpi hänen kanssaan, siis olivat jatkuvasti läsnä loppuun asti.
Joten en ollut ainoa.