Joskus toki on varmasti hyvä suojautua raadollisuudelta ja levätä. Eikä ole mitenkään väärin varttua turvallisissa oloissa. Ongelma tulee lähinnä siitä, kun pitäisi puhutella sitä suurta enemmistöä, joka on kahlannut mudassa, ilman osoittelua tai omahyväisyyttä. Itselläni on rikkinäinen tausta, ja sikäli ymmärrän kristillisen kulttuurin ja keskivertoihmisen pitkää välimatkaa. Eräs tuttu sanoi joskus sen suuntaisesti, että "eihän siitä mitään tule, kun uskovaiset nuoret lähtevät valkoisissa sukissaan julistamaan evankeliumia jonnekin kaduille". Tällä hän tarkoitti sitä kuilua, mikä eri elämänpiirien välillä vallitsee, ja joka ulottuu ymmärrykseen asti. Sama kuilu on läsnä kulttuurissa.
Joo kuiluissa löytyy.
Omassa elämässäni minulla on ollut hyvä mahdollisuus kuroa näitä kuiluja umpeen työskennelläni seksuaalirikollisten parissa. He, varsinkin lasten hyväksikäyttäjät, ovat varmaan tämän yhteiskunnalla pohjalla ja siis heidät nähdään iljettävinä olioina.
Kun sitten työskentelen heidän parissaan, joudun toteamaan, että samaa porukkaa olemme. Olen oppinut itselleni rehellisyyttä siten, että olen työssäni joutunut laittamaan heitä edesvastuuseen elämästään ja olen nähnyt, että itse asiassa mitään eroa ei ole minun ja heidän välillään ihmisenä. Elämisen sotkut ovat vain hieman eri merkkiä. Mutta sotku mikä sotku.
Mutta raadollisuutta esittävistä elokuvista vielä.
Olen todennut, että en voi enkä halua katsoa sellaista ohjelmaa kuin tv-sarja Criminal Minds.
Jossain vaiheessa aloin katsomaan sitä, mutta sadistimainen kidutus ei millään tavalla olen rakentava katseltavaa. Huomasin stressaantuvat ja ahdistuvat sen katsomisesta, vaikka kuin tykkään rikosten ratkaisemisesta.
Korealaiset tv sarjat ovat kivoja katsottavaa, kun niihin ei ole tungettu seksiä. Minua ei ole koskaan kiinnostanut moisen katselu tai siis erotiikkaa. Jenkkielokuvat on täynnä sitä ja ovat mielestäni muutenkin jotenkin yliyksinkertaistettuja. Inhimillisyys tavallaan imaistu täysin pois. Korealaisissa sarjoissa tunteiden ilmaisu on paljon enemmän esillä ja sankarikin voi itkeä katkerasti ja kokea valtavaa heikkoutta.
Mutta sitten sen kulttuurin lieveilmiöitä on paljon heidän elokuvateollisuudessa. Näyttelivät tekevät melko usein itsemurhia, kauneusleikkaukset ovat hyvin yleisiä, kun vanhuutta ei tämän ajan nuorissa näyttelijöissä saa olla. Tai heidät halutaan pitää kiiltokuvamaisina niin kauan, että ihmisyys siinä sitten kuitenkin on täysin unohdettu.
Toisaalta heillä on myös iäkkäitä näyttelijöitä, jotka sitten ovatkin iäkkäiden roolissa ja juuri sukupolvien välinen dynamiikka on paljon esillä heidän elokuvissaan.
