Rahan käyttö on syntiä

[Oloneuvos]

Otsikkoon liittyen, (tuohon alkuperäiseen; "rahan käyttö on syntiä") kuuntelin juuri aika hyvän saarnan Järviradiosta joka pohjautui päivän tekstiin, joka puolestaan pohjautui kertomukseen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. (kokeilin ensi kertaa tallentaa saarnaa älypuhelimen radiosta) Pienen oivalluksen synnytti se, että helposti kärjistetään ajatus: rikkaus on pahasta, köyhyys hyvästä. Toki on niin että rikkaus sitoo helposti sydämet maalliseen. Mutta Jeesus puhuu vuorisaarnassaan: "Autuaita ovat hengellisesti köyhät". Tärkeysjärjestyksessä ykköseksi nouseekin siis hengellisen vaurauden tila.

Toinen miete mikä nousi, oli miten vauraassa yhteiskunnassa saadaan elää, ja miten vähän sitä muistaa kiittää siitä hyvästä mitä on saanut. Kaikki on lahjaa ja armoa, sekin että vielä saa elää.

Olen toisinaan ajatellut Markuksen ja Luukkaan evankeliumeihin tallennettua Jeesuksen opetusta, jossa hän kertoo, että rikkaiden on vaikea päästä sisälle Jumalan valtakuntaan (Mk 10:37 ss ja Lk 18:24 ss). Merkittävää niissä on se, että opetuslapset olivat luopuneet kaikesta ja kyselivät kuitenkin Jeesukselta: "Kuka sitten voi pelastus?" Tästä olen päätellyt, että ihminen voi paljosta luovuttuaankin olla väärällä tavalla rikas, koska hän ei luovu oikeudesta itseensä. 

[Taisto]

Otsikkoon liittyen, (tuohon alkuperäiseen; "rahan käyttö on syntiä") kuuntelin juuri aika hyvän saarnan Järviradiosta joka pohjautui päivän tekstiin, joka puolestaan pohjautui kertomukseen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. (kokeilin ensi kertaa tallentaa saarnaa älypuhelimen radiosta) Pienen oivalluksen synnytti se, että helposti kärjistetään ajatus: rikkaus on pahasta, köyhyys hyvästä. Toki on niin että rikkaus sitoo helposti sydämet maalliseen. Mutta Jeesus puhuu vuorisaarnassaan: "Autuaita ovat hengellisesti köyhät". Tärkeysjärjestyksessä ykköseksi nouseekin siis hengellisen vaurauden tila.

Toinen miete mikä nousi, oli miten vauraassa yhteiskunnassa saadaan elää, ja miten vähän sitä muistaa kiittää siitä hyvästä mitä on saanut. Kaikki on lahjaa ja armoa, sekin että vielä saa elää.

Olen toisinaan ajatellut Markuksen ja Luukkaan evankeliumeihin tallennettua Jeesuksen opetusta, jossa hän kertoo, että rikkaiden on vaikea päästä sisälle Jumalan valtakuntaan (Mk 10:37 ss ja Lk 18:24 ss). Merkittävää niissä on se, että opetuslapset olivat luopuneet kaikesta ja kyselivät kuitenkin Jeesukselta: "Kuka sitten voi pelastus?" Tästä olen päätellyt, että ihminen voi paljosta luovuttuaankin olla väärällä tavalla rikas, koska hän ei luovu oikeudesta itseensä.

Olisiko se niin, että Jeesuksen tarkoittama rikas ei ole se jolla on paljon omaisuutta, vaan se joka on kiintynyt omaisuuteensa "kuin takiainen" ?
Eikä millään suostu irrottamaan otettaan siitä.

Voi olla myös niinkuin sanot, että ei suostu luopumaan oikeudesta itseensä - tai luopumaan ylpeydestä ja omahyväisyydestä.

Mielenkiintoista on, että opetuslapset hämmästelivät Jeesuksen sanoja. Tietääkseni juutalainen käsitys oli, että rikkaus ja menestys on merkki Jumalan siunauksesta, ja Jeesus vetäisi tässä asiassa maton opetuslasten jalkojen alta.

[Jopo]

Jos todella tahdon tehdä Jumalan tahdon, niin  tulen tuntemaan, että minusta ei ole siihen. Jumalan tahtohan on, että rakastan Häntä yli kaiken ja lähimmäistäni niinkuin itseäni. Tosiasian rehellinen tunnustaminen saa aikaan ymmärryksen, että armo on ainoa mahdollisuuteni.

Sama ymmärrys ja kokemus asiasta.

Jeesus laittaa muuallakin ihmisen käytännön 'testiin'. Että totuus paljastuisi. Kuten rikkaan nuorukaisen, joka luuli pitäneensä kaikki käskyt.

[Taisto]

Jos todella tahdon tehdä Jumalan tahdon, niin  tulen tuntemaan, että minusta ei ole siihen. Jumalan tahtohan on, että rakastan Häntä yli kaiken ja lähimmäistäni niinkuin itseäni. Tosiasian rehellinen tunnustaminen saa aikaan ymmärryksen, että armo on ainoa mahdollisuuteni.

Sama ymmärrys ja kokemus asiasta.

Jeesus laittaa muuallakin ihmisen käytännön 'testiin'. Että totuus paljastuisi. Kuten rikkaan nuorukaisen, joka luuli pitäneensä kaikki käskyt.

Niin, miten mielellään sitä olisi jo kelpo kristitty ja olisi oppinut tämän ja tuon asian, ja päässyt vapaaksi yhdestä jos toisestakin synnistä. Ja voisi olla (ainakin ihan pikkuisen) ylpeä omasta erinomaisuudestaan.

Uskon tie ei vain taida olla tällainen. Oman syntisyyden näkeminen entistä selvemmin on ajoittain karmivaa, mutta taitaa olla välttämätön polku armossa kasvamiseen.

[Mice]

En ole varma tahdonko edes. Tuossa edellä oli siitä tahtomisesta juttua.
Itsessäni tahdon ihan muuta, kuin Jumalan tahtoa.

Jos asia on tahtomisestani kiinni, niin en pysty. Enkä varsinkaan, jos se on kiinni pystymisestäni.


Liekkö jo liian rehellistä? En halua rienata, mutta en ole löytänyt itsestäni tahtoakaan.

[Jopo]

Jos todella tahdon tehdä Jumalan tahdon, niin  tulen tuntemaan, että minusta ei ole siihen. Jumalan tahtohan on, että rakastan Häntä yli kaiken ja lähimmäistäni niinkuin itseäni. Tosiasian rehellinen tunnustaminen saa aikaan ymmärryksen, että armo on ainoa mahdollisuuteni.

Sama ymmärrys ja kokemus asiasta.

Jeesus laittaa muuallakin ihmisen käytännön 'testiin'. Että totuus paljastuisi. Kuten rikkaan nuorukaisen, joka luuli pitäneensä kaikki käskyt.

Niin, miten mielellään sitä olisi jo kelpo kristitty ja olisi oppinut tämän ja tuon asian, ja päässyt vapaaksi yhdestä jos toisestakin synnistä. Ja voisi olla (ainakin ihan pikkuisen) ylpeä omasta erinomaisuudestaan.

Uskon tie ei vain taida olla tällainen. Oman syntisyyden näkeminen entistä selvemmin on ajoittain karmivaa, mutta taitaa olla välttämätön polku armossa kasvamiseen.

Eihän ne asiat tietysti niin mustavalkoisia ole. Että jos saa ymmärrystä armosta, kaikki olisi selvää sen jälkeen. Valitettavasti ei ole. On elämänikäinen opettelu. Puhumattakaan, että olisi 'päästy vapaaksi yhdestä jos toisestakin synnistä'.

Jumalan sanasta tiedetään, että tulisi rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Ja ettei syntiä saa tehdä. Niin eikö ole selvää, että joka uskoo Jumalan sanan todeksi, tietää, että noin olisi oikein elää? Ja voi sitä yrittääkin. Mutta kun käytäntö osoittaa, että se ei onnistu, eikä tule onnistumaan. Niin tosiasiallisesti jäljelle jää vain armo, Jeesus ja Hänen sovitustyönsä. Vaikka ymmärryksemme on aina siinäkin kohtaa vajavaista. Eikä siis tarkoita sitä, että osaisimme käytännössä elää yksin armosta.

Syntiturmeluksemme syvyyden käsittämisessäkin on aina kasvun varaa. Vaikka periaatteessa tedetään, että armo on ainoa mahdollisuus. Luonnossamme piilee hyvin syvässä ansioajattelu. Lihamme on niin vekkuli, ettei se alistu eikä voikaan alistua Jumalan tahtoon. Ja kuitenkin se on koko ajan etsimässä ansioita Jumalan edessä. Mitä hienovaraisimmilla tavoilla. Vaikkapa houkuttelemalla ihmistä ajattelemaan olevanasa 'parempi' kristitty sillä tavalla, että tuntee syntisyytensä syvemmin kuin toiset. Kurjuusfarisealaisuutta. Tai että ymmärtäisi armon ainoana mahdollisuutena muita paremmin. Armon ymmärtäminenkin on armoa.

En ajattele, että "se olisi tahdosta kiinni". Syntiturmekuksemme näkyy juuri siinä, ettemme lihamme tähden koskaan ehyesti tahdo tehdä Jumalan tahtoa. Paavali kirjoitti, miten lihan tahto sotii sisällisen ihmisen tahtoa vastaan Room.7.  Ja siksikään emme voi laittaa minkäänlaista painoarvoa tai luottamusta omaan tahtoon tai tahtomiseemme. Ei vähääkään. Eikä siitä mainitussa Jeesuksen sanassa olekaan kysymys. Vaan totuuden tuntemiseen oppimisesta.

[hanski]

Syntiturmeluksemme syvyyden käsittämisessäkin on aina kasvun varaa. Vaikka periaatteessa tedetään, että armo on ainoa mahdollisuus. Luonnossamme piilee hyvin syvässä ansioajattelu. Lihamme on niin vekkuli, ettei se alistu eikä voikaan alistua Jumalan tahtoon. Ja kuitenkin se on koko ajan etsimässä ansioita Jumalan edessä. Mitä hienovaraisimmilla tavoilla. Vaikkapa houkuttelemalla ihmistä ajattelemaan olevanasa 'parempi' kristitty sillä tavalla, että tuntee syntisyytensä syvemmin kuin toiset. Kurjuusfarisealaisuutta. Tai että ymmärtäisi armon ainoana mahdollisuutena muita paremmin. Armon ymmärtäminenkin on armoa.

Joo, näin se on. Oliko se Luther, kun sanoi jotenkin siihen tapaan, että lain ihminen tuntee luonnostaan, mutta evankeliumi on luonnolliselle ihmiselle aivan käsittämätöntä.

Tuo on mielenkiintoinen juttu, tuo mitä kirjoitit tuossa lainauksen loppuosassa. Itsekin olen joskus ollut huomaavinani seurakunnassa sellaisen ilmiön, että ikäänkuin "kilpaillaan" siitä, kenelle armo on kirkastunut parhaiten. Siis ei tietenkään mitenkään kovin selvästi, mutta jotenkin se vaan tulee ilmi niin että on tullut sellainen olo, että jollei muuten lakihenkisyyttä ilmene, niin sitten siinä, että pitää osoittaa, kuinka hyvin on sisäistänyt armon. Voi meitä viheliäsiä ihmisiä, kyllä me osataan tehdä elämä vaikeaksi.

[Oloneuvos]

Jos todella tahdon tehdä Jumalan tahdon, niin  tulen tuntemaan, että minusta ei ole siihen. Jumalan tahtohan on, että rakastan Häntä yli kaiken ja lähimmäistäni niinkuin itseäni. Tosiasian rehellinen tunnustaminen saa aikaan ymmärryksen, että armo on ainoa mahdollisuuteni.

Sama ymmärrys ja kokemus asiasta.

Jeesus laittaa muuallakin ihmisen käytännön 'testiin'. Että totuus paljastuisi. Kuten rikkaan nuorukaisen, joka luuli pitäneensä kaikki käskyt.

Niin, miten mielellään sitä olisi jo kelpo kristitty ja olisi oppinut tämän ja tuon asian, ja päässyt vapaaksi yhdestä jos toisestakin synnistä. Ja voisi olla (ainakin ihan pikkuisen) ylpeä omasta erinomaisuudestaan.

Uskon tie ei vain taida olla tällainen. Oman syntisyyden näkeminen entistä selvemmin on ajoittain karmivaa, mutta taitaa olla välttämätön polku armossa kasvamiseen.

Eihän ne asiat tietysti niin mustavalkoisia ole. Että jos saa ymmärrystä armosta, kaikki olisi selvää sen jälkeen. Valitettavasti ei ole. On elämänikäinen opettelu. Puhumattakaan, että olisi 'päästy vapaaksi yhdestä jos toisestakin synnistä'.

Jumalan sanasta tiedetään, että tulisi rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Ja ettei syntiä saa tehdä. Niin eikö ole selvää, että joka uskoo Jumalan sanan todeksi, tietää, että noin olisi oikein elää? Ja voi sitä yrittääkin. Mutta kun käytäntö osoittaa, että se ei onnistu, eikä tule onnistumaan. Niin tosiasiallisesti jäljelle jää vain armo, Jeesus ja Hänen sovitustyönsä. Vaikka ymmärryksemme on aina siinäkin kohtaa vajavaista. Eikä siis tarkoita sitä, että osaisimme käytännössä elää yksin armosta.

Syntiturmeluksemme syvyyden käsittämisessäkin on aina kasvun varaa. Vaikka periaatteessa tedetään, että armo on ainoa mahdollisuus. Luonnossamme piilee hyvin syvässä ansioajattelu. Lihamme on niin vekkuli, ettei se alistu eikä voikaan alistua Jumalan tahtoon. Ja kuitenkin se on koko ajan etsimässä ansioita Jumalan edessä. Mitä hienovaraisimmilla tavoilla. Vaikkapa houkuttelemalla ihmistä ajattelemaan olevanasa 'parempi' kristitty sillä tavalla, että tuntee syntisyytensä syvemmin kuin toiset. Kurjuusfarisealaisuutta. Tai että ymmärtäisi armon ainoana mahdollisuutena muita paremmin. Armon ymmärtäminenkin on armoa.

En ajattele, että "se olisi tahdosta kiinni". Syntiturmekuksemme näkyy juuri siinä, ettemme lihamme tähden koskaan ehyesti tahdo tehdä Jumalan tahtoa. Paavali kirjoitti, miten lihan tahto sotii sisällisen ihmisen tahtoa vastaan Room.7.  Ja siksikään emme voi laittaa minkäänlaista painoarvoa tai luottamusta omaan tahtoon tai tahtomiseemme. Ei vähääkään. Eikä siitä mainitussa Jeesuksen sanassa olekaan kysymys. Vaan totuuden tuntemiseen oppimisesta.

Tervehdys veljet. Olen seurannut käsiteltävään asiaan liittyviä kirjoituksia tämän aloituksen alla (tahtokysymystä, lihan [alemman luontomme] turmellusta) ja nyt minusta tuntuu, että tässä on jotain joka ei etene Raamatun ilmoituksen mukaan. Juuri nyt olen  väsynyt enkä jaksa riittävästi paneutua vastauksen laatimiseen, mutta yritän jaksaa sen tehdä lähiaikoina (edellytyksenä, että selviän seuraavasta  sydäntoimenpiteestä -joka ei ole ollenkaan varmaa). Tässähän on kysymyksessä hyvin suuri asia johon ei tule vastata kevyesti eikä hätäisesti.

Sen verran haluan sanoa, että vaikka kannamme mukanamme alenpaa luontoamme niin sen ei tulisi hallita ihmistä, joka on syntynyt ylhäältä. Se toisinaan voi hallita, mutta en voi ohittaa Raamatun opetusta, jonka mukaan "olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan" Kol. 3:9b-10. Yritän sanoa, että olemme saaneet "uuden hengen" joka tarkoittaa, että kivisydämemme on tehty eläväksi lihasydämeksi ja lisäksi olemme saaneet Hänen Henkensä sydämiimme (Hes. 36:26-27). Tämä Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia (Room. 8:16). Tuo kohta selvästi osoittaa, että uutta suhdettamme Jumalaan todistaa sekä meidän henkemme että Jumalan Henki. Näitä käsitteitä ei saa sotkea keskenään. Uudestisyntymisessä saimme sen hengen, joka on Jumalasta, ja se tahtoo samoja asioita kuin Hän, joka meidät synnytti. Kysymys on perimästä samoin kuin alempi luonto on meissä perimämme tähden.

Olen niin väsynyt, että en jaksa nyt jatkaa enkä kirjoittaa järkevästi, mutta palataan tähän asiaan myöhemmin. Mitä pelastukseemme ja perille pääsemiseemme tulee, niin se lepää kokonaan Jeesuksen lunastustyön ja armon varassa. Siihen jos lisäämme hitusenkin omaamme, niin turmelemme Hänen armonsa kirkkauden (tästä siis ei ole kysymys, että hengessä vaeltaen ansaitsisimme pelastuksen).

Hyvää yötä, Jeesus myötä.

[Taisto]

Oloneuvos: onko sinulla lähiaikoina edessä iso sydänoperaatio, ohitusleikkaus kenties?

[Paulus]

Oloneuvos: onko sinulla lähiaikoina edessä iso sydänoperaatio, ohitusleikkaus kenties?

Mitäs jos otettaisiin Oloneuvos esirukouksiimme, kokemuksesta voin sanoa, että ne sydänoperaatiot ovat aina vakavia? Oloneuvos olisi täällä vielä tarpeellinen.

[Pökkelö]

Tuo mitä Oloneuvos yllä kirjoitti pistää miettimään.
Omalta osaltani kävin keväällä sydän operaatiossa. Repeytynyt aortan läppä vaihdettiin uuteen bioläppään ja samalla tehtiin 2 ohitusta, kun oli alkavaa tukkeutumista.
Sain salissa haavaani bakteerin. Aiheutti verenmyrkytyksen ja keuhkokuumeen, sekä 5 viikon antibiootti tiputuksen suoraan suoneen 4 h välein.

Sairaalassa sain kyllä katsella omaa jumalattomuuttani. 23 vuoden uskossa olo ei ainakaan allekirjoittanutta ole pyhittänyt tippaakaan.
Monesta asiasta olen kyllä tehnyt "parannusta". En juo , enkä polta, kirosanat ovat pysyneet poissa huuliltani, maksan kymmenykset, olen ollut uskollinen vaimolleni, jne.
Silti jouduin toteamaan sairaalassa miten kaukana olen Jumalasta. Oman napani ympärillä pyörin, ja nyt kotiuduttuanikin maalliset ilot kiinnostavat eniten.
Sairasvuoteella luulin Jumalan olevan kaukana ja hyljänneen minut, kun toipuminen edistyi hitaasti

Sairaalasta päästyäni kuljin viikko sitten sen ohi. Katselin tuolla tuli vietettyä 41 vuorokautta.
Tunsin miten Herra sanoi minulle. "Minä olin kaiken aikaa kanssasi, mutta sinä vain harvoin minun kanssani".

Miten totta tuo olikaan. Ajatukseni askaroivat kaikessa muussa, ja vain harvoin oli "aikaa" Herralle.
Iso ilo silti nousi Jumalan huolenpidosta. Hän rakastaa ja on läsnä meidän erämaissa ja ikävissäkin kokemuksissamme. Vaikka me olisimme usein miten kaukana Hänestä.
Herra on hyvä !

Emme me jalostu, emmekä pyhity. En ainakaan minä. Yhä syvemmin saan nähdä miten syntinen ja Jumalaton olen. Ja miten paljon tarvitsen Jumalan armoa, sillä kaikki hyvä tulee Häneltä. Pysyisinkö edes uskossa, ellei Hän koko aikaa vedä puoleensa ?

Ja sitten se padaroksi. Jumalan Pyhä Henki asuu minussa. Opettaa ja nuhtelee, kirkastaa Kristusta ja riemuitsee hengessäni Hänestä, joka on myös pyhitykseni.
Jos jotain hyvää on muiden silmissä nähtävissä. Sekin on Jumalan armo työn vaikutusta, ja Hänen ennaltavalmistamia tekoja.
Ja tuo uusi elämä minussa ei tee syntiä.

Oloneuvosta tarvitsemme ja rukoilemme, jospa saisimme häntä vielä täällä pitää, monille tarpeellisena ja hyödyllisenä.

[Paulus]

Emme me jalostu, emmekä pyhity. En ainakaan minä. Yhä syvemmin saan nähdä miten syntinen ja Jumalaton olen. Ja miten paljon tarvitsen Jumalan armoa, sillä kaikki hyvä tulee Häneltä. Pysyisinkö edes uskossa, ellei Hän koko aikaa vedä puoleensa ?

Kuinka lohdullista onkaan lukea, mitä Raamattu sanoo tästä:

"Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään."
Pääasia on se, että Jumalan silmissä kaikki saamme olla täydelliset Kristuksessa. Meille ei siis lueta syntejämme enää syyksi (Kts. Room. 4. luku).

[Pökkelö]

Aamen !

[Paulus]

Emme me jalostu, emmekä pyhity. En ainakaan minä. Yhä syvemmin saan nähdä miten syntinen ja Jumalaton olen. Ja miten paljon tarvitsen Jumalan armoa, sillä kaikki hyvä tulee Häneltä. Pysyisinkö edes uskossa, ellei Hän koko aikaa vedä puoleensa ?

Kuinka lohdullista onkaan lukea, mitä Raamattu sanoo tästä:

"Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään."
Pääasia on se, että Jumalan silmissä kaikki saamme olla täydelliset Kristuksessa. Meille ei siis lueta syntejämme enää syyksi (Kts. Room. 4. luku).

Tästäkin näemme, että evankeliumi on ihmeellisin ja valtavin uutinen, mitä ihminen milloinkaan voi kuulla. Jos tämä menisi yleisesti jakeluun, niin kaikki tiedotusvälineet julistaisivat tätä totuutta yötä päivää jatkuvasti ja keskeytyksettä.

[Oloneuvos]

Oloneuvos: onko sinulla lähiaikoina edessä iso sydänoperaatio, ohitusleikkaus kenties?

Huomenia!
Kyllä, edessä on uusi ohitusleikkaus ja sen yhteydessä sydämen aorttaläpän vaihto muoviläpyskään (toivottavasti se on kestävämpää muovia kuin tuo pesuvati, joka pienestä kolhaisusta halkesi pohjasta). Edellinen neljän suonen ohitus tehtiin syksyllä 2011 ja siihen korjausoperaatio keväällä 2015. Nyt lääkäriryhmä harkitsee mitä kaikkea ja miten voidaan vielä tehdä. Aorttaläppää voitaisiin hieman korjaillakin, mutta elinikäennuste ei ole kovin pitkä. Jos taas kestän ison operaation niin sydämen puolesta voi olla elinaikaa jopa 20 vuotta. Pyytävät minua ratkaisemaan kuinka laaja operaatio valitaan, mutta enhän minä osaa sellaista ratkaista kun en tiedä edes missä se sydän tarkkaan ottaen sijaitsee. Jotkut ajattelevat sen sijaitsevan tuossa rintakehällä rintalastan alla, mutta ei sunkaan se voi pitää paikkaansa, kun sydämen kivut tuntuvat kaulalla ja vasemman lapaluun/olkapään seudulla (sydän siis sijaitsee kaulalla joka on tiedetty iät ja ajat, kun vanha sanontakin kuuluu: minulla oli sydän kurkussa. Sydän voi sijaita myös olkapäässä. Näin se on räknättävä).

Minulle tehdään kokeita 14 ja 15.6 sekä varjoainekuvaus 17.6 jonka yhteydessä ehkä voidaan helpottaa oloa joitakin suonia pallolaajentamalla. Varsinaisesta läppäleikkauksesta päätetään tutkimustulosten selvittyä eli tuo 17.6 on jatkoaikaani ajatellen tärkeä päivä. Tyydyn siihen päätökseen minkä sydänspesialistit tekevät -tietoisena siitä, että elämämme kohtalot ovat kuitenkin Herramme kädessä. Se on hyvin turvallinen tietoisuus.