Kun Jumala lupaa, mutta sitten kaikki ei toteudukaan

[Natanael]

Yritin keksiä hyvän otsikon, mutta en osannut.

Ajatukseni on keskustella sellaisista tilanteista, tapahtumista ja asioista, joissa on kokenut, että Jumala on luvannut jotakin.
Elämä on kuitenkin osoittanut jotakin muuta

Omalla kohdallani se on tarkoittanut terveyttä, elämäntehtävää ja puolisoa.

Aloitan tuosta terveydestä.
Minut on listattu niiden henkilöiden joukkoon, jotka ovat kokeneet ihmeparantumisen.
Siitä on kirjoittanut eräs hengellinen lehtikin.

Totta on, että minun olisi pitänyt olla mullan alla kohta 40 vuotta, mutta toisin kävi.
Uskon, että paranin rukousten seurauksena, vaikka lääkäritkin tekivät parhaansa. Lopuksi kuitenkin toteamus hoitavalta lääkäriltä oli: "Parantuminen on uskon ja toivon asia"

No, paranin siis, enkä kuollut, mitä jotkut saattavat pitää huononakin asiana.
Kuitenkin kaikki leikkaukset jättivät jälkeensä kiusallisen vaivan, mikä vaivaa säännöllisesti.
Kun Jumala parantaa, eikö hän osaa tehdä sitä kunnolla?

[pax]

Jospa sinulle jäi pistin lihaan ja silläkin oma tarkoituksensa. Jumala näki niin hyväksi.

[pax]

KnutL sanot kyllä selkeästi että on kokenut Jumalan jotakin luvanneen. Monesti ne voivat olla oman tai jonkun toisen oman mielen tuotosta. Toki Raamattu on täynnään mitä ihmeellisempiä lupauksia. Tuleekin mieleen Jeesuksen sanat jos te ensin etsitte Jumalaa ja hänen vanhurkauttaan niin kaikki muukin annetaan..mitä tarvitaan.
Onhan tämä haasteellinen aihe ja jokainen on varmasti asian kanssa kamppaillanut.

[Natanael]

Elämäntehtävän kohdalla se on tarkoittanut sitä, että nuorena koin paikkani olevan kokoaikaisessa Jumalan valtakunnan työssä. Se oli noin kymmenen vuoden mittainen ajatus ja on myöhemminkin kummitellut silloin tällöin.
Niihin aikoihin tapahtui myös ihmeellisiä sattumuksia, joita kai johdatuksiksi myös nimitetään puolison valinnan kohdalla. Se oli varhaisnuoren rakkautta ensisilmäyksellä, vaikka kohde ei tiennyt asiasta vuosiin mitään. Tahollani tein isoja elämän päätöksiä ja sitten eräänä päivänä tiet taas kohtasivat.
Tapahtui monia asioita, joihin koin Jumalan vastanneen. Hänellä oli mm. samanlainen ajatus tuosta hengellisestä työstä.

Sitten kaikki menikin eri rataa. Tuo nuori nainen oli kuulemma ennen minun tapaamista saanut profetian,  jossa varoitettiin miehestä, joka tulee vastaan uudella paikkakunnalla. Minua tietysti kummastutti, että Jumalalla on kaksi eri viestiä samasta asiasta.  Eipä siitä mitään sitten tullut. Edes alkua.

Jonkun vuoden kuluttua seurakunnassa alkoi tapahtua asioita, joita en voinut hyväksyä.
Monen vaiheen ja useiden tapahtumien jälkeen tuli lähtö seurakunnasta.

Nyt kun katselen elämää vuosikymmeniä taakse päin, ihmettelen miten tässä näin kävi.
Olen vuosikaudet ollut ns. seurakunnaton, ammatti on jotakin muuta ja vaimokin on elämässä ihan erilaisin ajatuksin.

Itsekin ajattelen nykyään, että olipa onni, etten joutunut hengelliseen uraputkeen.
Siltikään en voi täydellä sydämellä kieltää, etteikö jotain kutsua olisi ollut.

[Natanael]

KnutL sanot kyllä selkeästi että on kokenut Jumalan jotakin luvanneen. Monesti ne voivat olla oman tai jonkun toisen oman mielen tuotosta. Toki Raamattu on täynnään mitä ihmeellisempiä lupauksia. Tuleekin mieleen Jeesuksen sanat jos te ensin etsitte Jumalaa ja hänen vanhurkauttaan niin kaikki muukin annetaan..mitä tarvitaan.
Onhan tämä haasteellinen aihe ja jokainen on varmasti asian kanssa kamppaillanut.

Voihan ne olla. Liian monta luettua Viidakkotohtori-kirjaa. Liian monta lähetyskokousta. Liian monta lähetystyössä ollutta vanhempieni tuttavaa.
Aivopesun ja olosuhteiden tulos siis.
Mutta ei ehkä kuitenkaan.

[Oloneuvos]

Yritin keksiä hyvän otsikon, mutta en osannut.

Ajatukseni on keskustella sellaisista tilanteista, tapahtumista ja asioista, joissa on kokenut, että Jumala on luvannut jotakin.
Elämä on kuitenkin osoittanut jotakin muuta

Omalla kohdallani se on tarkoittanut terveyttä, elämäntehtävää ja puolisoa.

Aloitan tuosta terveydestä.
Minut on listattu niiden henkilöiden joukkoon, jotka ovat kokeneet ihmeparantumisen.
Siitä on kirjoittanut eräs hengellinen lehtikin.

Totta on, että minun olisi pitänyt olla mullan alla kohta 40 vuotta, mutta toisin kävi.
Uskon, että paranin rukousten seurauksena, vaikka lääkäritkin tekivät parhaansa. Lopuksi kuitenkin toteamus hoitavalta lääkäriltä oli: "Parantuminen on uskon ja toivon asia"

No, paranin siis, enkä kuollut, mitä jotkut saattavat pitää huononakin asiana.
Kuitenkin kaikki leikkaukset jättivät jälkeensä kiusallisen vaivan, mikä vaivaa säännöllisesti.
Kun Jumala parantaa, eikö hän osaa tehdä sitä kunnolla?

Jatkan (toistaiseksi) tällä palstalla väkevillä ja totisilla teksteilläni  koska tämän foorumin paavi ei vielä ole minua pannaan pannut.

Jäin pohtimaan tuota KnutL:n kysymystä: "Kun Jumala parantaa, eikö hän osaa tehdä sitä kunnolla?" Minulla ei ole vastausta tuohon kysymykseen (kuten ei moneen muuhunkaan enää nykyisin -nuorempana niitä vastauksia [muka] oli liukuhihnatavarana), mutta mieleeni nousi Jaakob ja hänen kohtalonsa, josta meille on kerrottu Genesiksen sivuilla monen luvun verran. Itse asiassa hän on erikoinen henkilö ja esikuva monessa mielessä, siinäkin, että Raamattu kertoo hänen elämänsä kohdusta hautaan. Näin ei esimerkiksi hänen isoisänsä kohdalla tehdä, joka ilmestyy näyttämölle 75-vuotiaana epäjumalan palvojana. Mutta Jaakobista sellainen huomio, että hän sai kokea syvästi jumalasuhteensa ja sisäisen elämänsä korjaantumisen, mutta sen seurauksena (yhteydessä) hän vammautui fyysisesti eikä koskaan parantunut.

Kun lukee Jaakobin elämän viimeisistä vuosista ja hänen valtavista siunauksen sanoista pojilleen sauvaansa nojaten, niin äänessä on kyllä ontuva, mutta ei katkera mies. Ja lähtö oli sitten vallan mahtava: "Kun Jaakob oli antanut määräyksensä pojilleen, veti hän jalkansa vuoteeseen ja kuoli ja tuli otetuksi heimonsa tykö."

Ajattelen hiljaa tykönäni, että kovatkin kohtalomme tulevat Jumalan kädestä. Kokonaan toinen asia on, voimmeko ottaa ne Hänen kädestään. Ehkä ajan jälkeen voimme. Niin toivon.

[Taisto]

Fyysinen paraneminen voi olla joillakin niin selvä, että voi sanoa Jumalan parantavan "kunnolla". Sairaus tai vaiva on parantunut, ja se ei enää sen jälkeen vaivaa. Entä jos jollakin vaiva paranee sen verran, että hengissä pysytään, mutta ei täysin terveenä, kuten Knutin tapauksessa taitaa olla? Onko Jumala siis vain keskinkertainen lääkäri, tai keskinkertaistakin huonompi?

Tästä päästäänkin kysymykseen: onko uskovilla etuoikeus täyteen terveyteen? Jos Jumala parantaa kaikki vaivamme, niin mikä olisi seuraus? Uskova ikääntyy, mutta on terve, sairauksia ei tule - tai jos tuleekin, niin Jumala parantaan ne. Uskova ikääntyy edelleen, mutta pysyy terveenä ... lopulta uskovan olisi iän puolesta sopiva aika kuolla, mutta minkäs teet kun on niin täysin terve, eihän silloin voi kuolla. Eli päädytään umpikujaan tässä asiassa. Fyysinen rappeutuminen ja sairaudet ennemmin tai myöhemmin ovat siis osamme, maanpäällisessä elämässä? Vai onko tämä uskon kysymys: jos meillä vain olisi tarpeeksi uskoa, niin emme sairastuisi??

Entäpä sitten sielulliset/henkiset vajavaisuudet? Itse olen parantunut parinkymmenen vuoden takaisesta aivoverenvuodosta hyvin, leikkaus onnistui eikä se asia ole sen jälkeen vaivannut. Psykkisesti koen sen sijaan olevani vajavainen, en kykene esim. puhumaan ihmisten kanssa niinkuin haluaisin. Taidan olla yliherkkä, vaikeista asioista puhuminen on vaikeaa. Monesti käy niin, että haluaisin sanoa näkemykseni - kun mielestäni toiset ovat väärässä jossakin asiassa ja minun pitäisi "oikaista vääryys" - mutta sanomatta se monesti jää. Ehkä asian oikea nimi on heikko itsetunto. Tämä vaivaa minua. Eikö Jumala siis voikaan parantaa minua tässä asiassa? Eikö Hän halua parantaa minua? En tiedä.

[Paulus]

Fyysinen paraneminen voi olla joillakin niin selvä, että voi sanoa Jumalan parantavan "kunnolla". Sairaus tai vaiva on parantunut, ja se ei enää sen jälkeen vaivaa. Entä jos jollakin vaiva paranee sen verran, että hengissä pysytään, mutta ei täysin terveenä, kuten Knutin tapauksessa taitaa olla? Onko Jumala siis vain keskinkertainen lääkäri, tai keskinkertaistakin huonompi?

Kuuluisimmatkin menestysteologit ovat kuolleet mikä mihinkin sairauteen. Haginin sanottiin menehtyneen sydänlihaksen kuolioon.

Jumala voi parantaa, silti hän ei ole juoksupoikamme, vaan toimii ajallaan ja tavallaan. Yleensä hän ottaa meidät pois jonkun sairauden kautta, joku elimemme tulee vain matkansa päähän. Joku täytyy ottaa täältä pois aiheuttamasta enempää vahinkoa. Elämänsä loppupuolella Niilo Ylivainiolle näytti muodostuneen lähes pakkomielteeksi mahdollisimman monien kaatuminen ja pian hänet otettiinkin pois. Mutta ei maallisen vaelluksemme loppu ole Jumalan katastrofi.

[Natanael]

Kun lukee Jaakobin elämän viimeisistä vuosista ja hänen valtavista siunauksen sanoista pojilleen sauvaansa nojaten, niin äänessä on kyllä ontuva, mutta ei katkera mies. Ja lähtö oli sitten vallan mahtava: "Kun Jaakob oli antanut määräyksensä pojilleen, veti hän jalkansa vuoteeseen ja kuoli ja tuli otetuksi heimonsa tykö."

Jaakob rakasti Raakelia, mutta sai aluksi Leean.
Raakel haudattiin Efratan tien varteen.
Jaakob haudattiin omasta pyynnöstään samaan hautaan kuin mihin hän oli haudannut Leean.
Haihtuvaista se on rakkauskin.

[pax]

Helposti varsin uskova voi ajatella miksi minulle näin kävi vaikka olen uskossa, mutta unohdamme ettei meille ole luvattu tässä elämän ajassa täydellistä elämää ajallisesti, täydellinen lahja on pelastus Jeesuksessa jonka voidaan saada tässä elämässä.
Minäkin rukoilin ei uskovan mieheni puolesta kymmenet vuodet ja oletin, luulin, uskoin että hän pelastuu ja alkaa jopa levittää evankeliumia muillekin kuten profetoitiin. Toisin kävi ja katkerilla raunioilla kyselin miten tämä on mahdollista. Meitä kyllä kohtaa kaikenlaiset onnettomuudet ja vastoinkäymiset ja sairaudet iskevät.

Jesus on pelastus, päämäärä häämöittää.

[Natanael]

Kun lukee Jaakobin elämän viimeisistä vuosista ja hänen valtavista siunauksen sanoista pojilleen sauvaansa nojaten, niin äänessä on kyllä ontuva, mutta ei katkera mies. Ja lähtö oli sitten vallan mahtava: "Kun Jaakob oli antanut määräyksensä pojilleen, veti hän jalkansa vuoteeseen ja kuoli ja tuli otetuksi heimonsa tykö."

Jaakob rakasti Raakelia, mutta sai aluksi Leean.
Raakel haudattiin Efratan tien varteen.
Jaakob haudattiin omasta pyynnöstään samaan hautaan kuin mihin hän oli haudannut Leean.
Haihtuvaista se on rakkauskin.

Voi olla tietysti niinkin, ettei se rakkaus mihinkään haihtunut, mutta Jaakob tunnusti tuossa hautauskäskyssään kuka oli hänen oikea puolisonsa.

[Natanael]

Jospa sinulle jäi pistin lihaan ja silläkin oma tarkoituksensa. Jumala näki niin hyväksi.

Olen kokenut niin, että Jumala olisi kymmenet kerrat kiristänyt minua uusimaan nuoruuden lupaukseni, silloin kun olen ollut suurissa fyysissä kivuissa.
En näe sille mitään tarkoitusta.
Nyt näen jo täysin mahdottomaksi toteutua sen mitä lupasin.

[pax]

Olen sitä mieltä että vain ne lupaukset mitä voimme lukea Raamatusta ovat luotettavia. Jumala ei koskaan valehtele.

[hanski]

Olen sitä mieltä että vain ne lupaukset mitä voimme lukea Raamatusta ovat luotettavia. Jumala ei koskaan valehtele.

Joo, tai siis vain niistä lupauksista voi olla täysin varma, että ne tosiaan ovat Jumalan lupauksia, eikä omia tai toisten ihmisten tuotoksia. Muutkin Jumalan antamat lupaukset ovat tietysti luotettavia, mutta niistä tietää vasta niiden toteuduttua, oliko lupaus Jumalalta vai ei.

Muuten aiheesta tuli mieleen Hab.2:2 Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy..

[Natanael]

Kiitos hanski,

tuossa Habakukin kirjassa on paljon sellaisia mietteitä mitä olen ajatellut.

Tässä rovasti Olavi Peltolan lyhyt kommentaari ko. kirjaan.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/vt/vt7i.html